Tietääkö ADHD ihminen mikä on laitonta ja mikä ei?
Vastaus
ADHD on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, joka voi haitata ihmisen elämää monin tavoin. Tavallisia ongelmia ovat esimerkiksi keskittymisvaikeudet ja impulsiivisuus. ADHD ei kuitenkaan sinänsä vaikuta mitenkään esimerkiksi ihmisen älykkyyteen. ADHD-ihminen voi siis aivan hyvin oppia, mikä on laitonta ja mikä ei, siinä missä neuronormaalikin.
On kuitenkin huomattava, että tutkimusten mukaan monilla vangeilla on ADHD tai muu neurokognitiivinen häiriö. Esimerkiksi ADHD:hen liittyvä impulsiivisuus voi aiheuttaa sen, että henkilö tekee rikoksia, vaikka tietääkin, että hänen tekonsa ovat laittomia. Tällöin ihminen häiriöstä johtuen ikään kuin toimii ennen kuin ajattelee. Lisäksi keskittymisvaikeudet voivat haitata opiskelua ja esimerkiksi tiedon omaksumista, mikä voi tietysti johtaa myös puutteisiin tiedoissa esimerkiksi jonkin toiminnan laillisuudesta. Mitenkään välttämätön tällainen kehityskulku ei kuitenkaan ole.
Toisin sanoen, riippuu täysin ihmisestä, tietääkö hän, mikä on laitonta. ADHD ei yksinään varsinaisesti liity asiaan.
Tietoa ADHD:sta: https://adhdtutuksi.fi/mika-on-adhd/
https://adhd-aikuiset.org/portal/index.php?option=com_content&view=article&id=71&Itemid=483
Tietoa ADHD:n ja rikosten yhteydestä:
Kommentoi vastausta