Tiedättekö mikä on ollut vanha pohjoismainen kirjallisuuskilpailu/palkinto? Isotätini(Helvi Kymi/Sundberg) voitti 1947 Suomen kilpailun kirjallaan Hymykuopat,…

Kysytty
7.11.2017

Tiedättekö mikä on ollut vanha pohjoismainen kirjallisuuskilpailu/palkinto?
Isotätini(Helvi Kymi/Sundberg) voitti 1947 Suomen kilpailun kirjallaan Hymykuopat, mutta kirja ei voinut osallistua kuitenkaan pohjoismaiseen kilpailuun. Mikä mahtoi olla syy siihen?
Toisessa lehtijutussa kerrotaan että kirja käännetään useille kielille.
Mistä voisi saada tietoa onko näin tapahtunut?

Vastaus

Vastattu
9.11.2017
Päivitetty
10.12.2017

Vuoden 1948 Arvosteleva kirjaluettelo -julkaisussa sanotaan näin: "Teos (Helvi Kymin Hymykuopat) punnittiin Suomen osalta parhaimmaksi äskettäin toimeenpannuissa pohjoismaisissa romaanikilpailuissa."

Palkinto ei ole ollut Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto eikä Bonnier-kustantamon yhdessä mm. kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa järjestämä pohjoismainen romaanikilpailu. Näitä palkintoja alettiin jakaa vasta myöhemmin.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa selviteltiin asiaa. Helsingin Sanomissa oli 30.8. 1947 uutinen, jossa sanottiin näin:

”Ruotsalaisen kustannusyhtiön Natur och Kulturin yhdessä useiden pohjoismaisten kustannusyhtiöiden kanssa toimeenpannun kilpailun pohjoismaisesta romaanipalkinnosta Alfred Nobelin hengessä tulokset on nyt julkaistu. Kilpailuajan umpeenmennessä kuluvan maalisk. 31 pnä oli Ruotsista tullut 61, Tanskasta 38 ja Norjasta 58, mutta Suomesta oli kilpailuun saapunut kymmenkunta, joista yksi suomenkielinen. Se olisi ehkä ansainnut ensimmäisen palkinnon, jos olisi täyttänyt kilpailuehdot. Pohjoismainen palkinto annettiin norjalaiselle kirjailijalle Arne Souenille [p.o. Skouenille] romaanista "Fest i Port-de Galeta".

Helvi Kymin romaania ei siis voitu palkita, koska sitä ei ollut käännetty ruotsiksi.

Suomen kansallisbibliografia Fennican mukaan Helvi Kymiltä (eli Helvi Sundbergilta) on julkaistu kaksi teosta Hymykuopat (1947) ja Kastemalja (1949). Tietokannassa näkyisivät myös käännökset eri kielille, joten hänen kirjojaan ei myöhemminkään käännetty:

https://fennica.linneanet.fi/vwebv/search?searchType=7&searchId=1569&ma…

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.