Karjalaisen lauluperinteen tallennusta 1960-luvulla?

Kysytty
7.4.2018

Tervehdys,

Isäni mukaan äidin puoleinen isoisäni Hugo Repo, Simpele, Änkilänkylä. Olisi käynyt Helsingissä joskus 1960-68.
Täällä hän oli laulanut yhden tai kaksi laulua nauhalle. Laulut ovat olleet mitä todennäköisemmin karjalaisia kansanlauluja.
Onko Yle mahdollisesti kutsunut esim. lehtilmoituksella tarkoituksenaan tallentaa karjalaista kansanlauluperinnettä?

Vastaus

Vastattu
13.4.2018
Päivitetty
13.4.2018

Kuulostaa tosiaan siltä että laulut on tallennettu kansanperinteen keruun yhteydessä. Kyselin asiasta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta, jonka äänitekokoelmiin kuuluu myös runolaulun ja muun kansanmusiikin nauhoitteita. Arkistotutkija Helga Tahvanainen tutki kokoelman luettelointitietoja  ja totesi, ettei Hugo Repo löydy SKS:n äänitteistä.

Muita mahdollisia paikkoja Helsingissä ovat ainakin Yle, Kotus ja yliopisto. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nauhoitearkiston haulla en löytänyt Hugo Repoa. Yleisradion nauhoituksia ei Tahvanaisen mukaan ole tallennettu kattavasti, vaan nauhoja on käytetty uudelleen. Sieltäkin kannattaa silti kysyä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/19/arkistomyynti-arkistoaineistoa-ammattikayttoon#yhteystiedot 

1960-luvulla äänityksiä ovat voineet tehdä myös yliopistojen tutkijat tai muuta vapaat tutkijat. Näitä nauhoituksia voi olla hankalampi löytää, koska aineistoja ei ole välttämättä säilytetty tai edelleen luovutettu arkistoon. Erkki Ala-Könni voisi olla yksi tällainen henkilö ja hänen äänitteensä löytyvät Tampereen yliopiston kansanperinteen arkistosta.
 

Toivottavasti joku näistä vinkeistä auttaa pääsemään äänitteen jäljille!

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.