Tällä kertaa olisikin kuunnella hukassa. 80-luvun alkupuolelta/puolivälistä joulusatukuunnelma, jossa pikkupoika joutuu mukaan satukirjan seikkailuun?…

Kysytty
20.9.2016

Tällä kertaa olisikin kuunnella hukassa. 80-luvun alkupuolelta/puolivälistä joulusatukuunnelma, jossa pikkupoika joutuu mukaan satukirjan seikkailuun? Tarkoituksena oli pelastaa joku tonttu Tietäväinen jättiläisen linnasta. Minulla oli lapsuudessa tuo kyseinen kuunnelma c-kasetilla, mutta se on ajan saatossa kadonnut. En muista tarinan enkä kasetin nimeä, ja tarinastakin muistan lähinnä sen, että pojan piti sanoa piparkakku takaperin (ukkakrapip), jotta pääsi satukirjasta pois. Jotenkin muistelisin, että kasetti saattoi olla joku ilmaiseksi koteihin jaettu esim. Invalidiliiton tms. järjestön joulutervehdys. Satu oli minun ja siskoni lemppari, olisi ihana soittaa se omille lapsille.

Vastaus

Vastattu
26.9.2016
Päivitetty
26.9.2016

Aili Somersalon saduissa seikkailevat Jukka-Pekka ja tonttu Tietäväinen. Kuvailemasi mukaista satua ei hänen tarinoistaan kuitenkaan löydy.

Tässä muutamia Aili Somersalon kirjoja:

Prinsessa etsii satua / Aili Somersalo ; kuvittanut Rauha Nuolivaara-Manninen Hämeenlinna : Karisto, 1947. - 153 s. : kuv. ; 19 cm. Sid.

Saduissa seikkailevat muiden muassa Somersalon tutut hahmot: Jukka-Pekka, Tonttu Tietäväinen, Musti ja Mirri. - Mustavalkoinen kuvitus. Kannessa prinsessa kulkee kynttilän kanssa öisessä metsässä.

85.2 ku SWAN, Anni
Jussi-poika Tonttulassa / Anni Swan ; kuvittanut N. O. [= Nils Olof] Mether-Borgström Porvoo : WSOY, 1947. - [2], 39 s. : kuv. ; 15 x 21 cm. Nid.

Jussi pääsee seikkailuihin tonttulan väen luo - lentämällä Metsokukon selässä! Tonttulan väki on avuliasta väkeä, mutta ilkeä Pomperipossa lapsineen aiheuttaa välillä huolia niin tonttulan väelle kuin Jussillekin. - 20 mustavalkoista piirroskuvaa sekä värillinen kansikuva, jossa tonttulan väki on yhteisen pitopöydän ääressä, taustalla punainen tupa, salossa Suomen lippu. Mukana seikkailuissa tonttu Tietäväinen.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Siinä sadussa ei ole jättiläistä vaan noita Koukkukinttu.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.