Syksyisin herää halu lukea uudestaan lapsuuden lukuherkkuja vaikka olenkin jo kohta 46 vee. Aika hyvin olen löytänyt varastolainoista vanhoja tyttökirjoja…

Kysytty
16.10.2009

Hei,
syksyisin herää halu lukea uudestaan lapsuuden lukuherkkuja vaikka olenkin jo kohta 46 vee. Aika hyvin olen löytänyt varastolainoista vanhoja tyttökirjoja mutta kateissa on yksi jonka muistan 70-luvulta.
Kirjan nimi on Palmikkopäinen tyttö, en muista kirjailijan nimeä, suomalainen kuitenkin. Tarina kertoo Anna-Mariasta tai Anne-Mariasta joka kirjan alussa lopettaa tyttökoulun ja siirtyy aikuiselämään. Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun ja erityisesti on mieleen jäänyt se kun tyttö muistelee kamalaa asumista isänäidin, "varmuurin" luona.
Mahtaisiko näillä tuntomerkeillä löytyä? Ja onko kirjaa vielä olemassa =lainattavissa?

Vastaus

Vastattu
16.10.2009
Päivitetty
21.10.2009

Kadonnut kirja lienee Katri Savolaisen Palmikkopäinen tyttö, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1946 ja toinen Tammen Tyttöjen sarjassa 1959. Kustantajan esittelytekstin sanoin "kirja kertoo Anna-Marian, pienen palmikkopäisen tytön vaiheet nuoreksi, kauniiksi morsiameksi". Kirjan ensimmäinen luku on nimeltään Hyvästi, Pyhän Katariinan Tyttöopisto!; sen alussa Anna-Maria pakkaa tavaroitaan seitsemän kouluvuoden jälkeen lähteäkseen Pietarista kotiin Suomeen. Harjunpään "varmuuri" tavataan ainakin luvuissa Anna-Maria viedään 'kasvatettavaksi' (s. 52) ja Harjunpään painajaisuni (s. 56).

Kirjaa löytyy lainattavaksi useista kirjastoista: http://monihaku.kirjastot.fi/frank/frankcgi.py?view=Maakuntakirjastot&a…

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?