Suomen suosituin keittokirja lienee "Kotiruoka". Onko siitä tehty myös ruotsinkielistä versiota ja mistä kirjastosta sellaista voisi kysellä?

Kysytty
2.5.2019

Suomen suosituin keittokirja lienee "Kotiruoka". Onko siitä tehty myös ruotsinkielistä versiota ja mistä kirjastosta sellaista voisi kysellä? Tässä on nyt kyse 1900 - 1930 -lukujen välillä ilmestyneestä teoksesta.
Käsissäni on keittokirja, joka oletettavasti on Kotiruoka på svenska, mutta kun siitä puuttuu kannet, nimiösivut etc. tunnisteet.

Vastaus

Vastattu
3.5.2019
Päivitetty
3.5.2019

Edit Reinilän (myöhemmin Reinilä-Hellman), Sofie Caloniuksen ja Valma Krankin (myöhemmin Krank-Heikinheimo) Kotiruoka : keittokirja kotia ja koulua varten, jonka ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1908, julkaistiin ensimmäisen kerran ruotsiksi vuonna 1909 nimellä Kokbok för hem och skola. 30-luvulle tultaessa ruotsinkielisestä laitoksesta oli julkaistu 6 painosta (7. painos ilmestyi vuonna 1935). Kaikkiaan Reinilä-Hellmanin ja kumppanien alkuperäiseen teokseen perustuvasta Kokbokista otettiin 11 painosta, joista viimeinen ilmestyi 1952. Vuonna 1960 julkaistu 12. painos oli toteutettu kokonaan uusin tekijävoimin.

Alkuperäistä Kokbok för hem och skola -kirjaa on saatavilla kaukolainaksi esimerkiksi Varastokirjastosta.

https://finna.fi/Record/vaari.456742

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Allas kokbok -nimisen kirjan nappasin taannoin Helsingin Kampin kirjakierrätyksestä. Kirja oli 1950-luvulta, Ruotsissa painettu ja hyvin samantyyppinen kuin Kotiruoka-kirja. Yksi keksiohje oli jopa nimeltä jotain sinne päin kuin "Finska jotakin" (en muista mitä Finska-keksejä olivat, annoin kirjan työkaverilleni).

→ Allas kokbok / Vera Tornérhielm. Stockholm : Sohlmans, 1955.

Tuosta teoksesta ja luultavasti toisesta samannimisestä löydät tietoa Ruotsin kirjastotietokanta Libriksestä:
https://libris.kb.se/link.jsp?type=hitlist&q=Allas+kokbok&r=&p=1&m=10&g…

Suomessa Tornérhielmin kirja on vain Vapriikissa käsikirjastossa. Kaukopalvelu kuitenkin toimii myös Pohjoismaiden välillä. Esimerkiksi Ruotsin Varastokirjastosta eli Sveriges depåbibliotek tuo kirja olisi lainattavissa. Kaukopalvelu toimii niin, että menet / otat yhteyttä paikalliseen kaupungin tai yliopistokirjastoon ja pyydät kirjaa kaukolainaksi. Lainaaja- ja tilaajakirjaston maksupolitiikasta riippuu kuinka paljon kaukolaina maksaa. Suomessa esimerkiksi Varastokirjasto https://vaari.finna.fi/ ja Eduskunnan kirjasto https://eduskunnankirjasto.finna.fi/ ja https://www.eduskunta.fi/kirjasto antavat kirjoja lainaan maksutta, mutta tilaajakirjasto saattaa velottaa oman hinnastonsa mukaan.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.