Suomalaisessa raamatussani, Vanhassa Testamentissa olevassa Jobin kirjan 9:ssä kappaleessa, jakeessa 13 lukee:
"Mikään voima ei käännä pois Jumalan vihaa, hänen alleen lyyhistyvät Rahabin* joukot."
Alaviitteessä *Rahab selitetään näin: Rahab on alkumeren hirviö. Kysyn kuka tai mikä on Rahab ja mitkä ovat sen joukot ja mikä on se alkumeri jossa ne ovat? Luomiskertomus alkaa sanoilla: "Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä." Miten tämä alku kappale Vanhassa Testamentissa sopii "alkumereen ja Rahabiin joukkoineen, sekä vedenpaisumukseen Nooan aikana?"
Toinen kysymykseni koskee Matteuksen evankeliumin 10:ssä luvussa olevaa jaetta 28 Uudessa Testamentissa, Jeesus sanoo näin:
"Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua.
Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."
Missä maailman kolkassa ja missä filosofiassa tai uskonnossa käsite sielusta alkoi,
ja minkä kansakunnan kautta se levisi maailmaan, luomiskertomuksessa ei sielua mainita, vaan että:" Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento." 1.Mooses 2:7.
Jeesuksen ollessa elossa sielu käsitys siis oli jo käytännössä, kuinka se käsite tuli ihmisen tietoisuuteen? Laulammehan virressäkin: "Ihana on sielujen toivio tie, maailman kautta, kuljemme laulain, taivasta kohden tiemme käy." (Muistinko sanat oikein, en ole kuullut tätä laula pitkään, pitkään aikaan.)
Toivottavasti löytyy joku joka voi vastata kysymyksiini.
Vastaus
Rahab (רהב)esiintyy nykyisessä suomalaisessa vuoden 1992: n käännöksessä viisi kertaa
Job 9:13
Job 26:12
Ps. 89:11
Jes. 30:7
Jes. 51:9
Heprealaisessa alkutekstissä lisäksi vielä
Ps. 40:5 (käännöksessä ’pahan voima’)
Ps. 87:4 (käännöksessä ’Egypti’)
Rahab (merkitys: ’myllertyneisyys, kuohunta’ ) on ymmärretty jonkinlaiseksi meripedoksi tai henkilöidyksi alkumereksi , jonka Jahve voitti luomistyötä tehdessään. Tutkijat ovat todenneet, että ajatuksella Luojan ja Rahabin taistelulla voi olla jotain yhtymäkohtia babylonialaiseen muinaistarinaan, jossa luojajumala Marduk kävi voitollisen taistelun alkumerta, Tiamatia vastaan. Vertailun kannalta on mielenkiintoista, että Raamatun luomiskertomuksen (1. Moos. 1:2) ’syvyys’ (תהום tehoom) lienee kielellisesti samaa alkuperää kuin Tiamat. Rahab-petoa ei tunneta Raamatun ulkopuolelta. Meri ja vesi edustivat Israelin uskonnollisessa ajattelussa usein epäjärjestyksen ja tuhon tekijää. Näin esim. vedenpaisumuksessa. Toisaalta ne saattoivat samanaikaisesti olla pelastajiakin: vesi oli pelastanut Mooseksen johtaman kansan mutta samalla tuhonnut sitä takaa-ajavan faraon sotajoukon (2. Moos. 14). Huonot Egyptin muistot aiheuttivat sen, että vihamielistä Egyptiäkin kutsuttiin Rahabiksi, näin Ps. 87:4, Jes. 30:7 ja Jes. 51:9.
Kuvaus Jahven ja Rahabin taistelusta luomistyön osana epäilemättä sopii huonosti Raamatun luomiskertomukseen (oikeammin kahteen kertomukseen 1. Moos 1:1–2:4 ja 2:4-25). Historiallisesti suuntautunut raamatuntutkimus todennäköisesti tulkitsee tilanteen niin, että luomiskertomusten lopullinen toimittaja on poistanut sellaiset seikat ulottuvillaan olevasta perinteestä, jotka saattaisivat kyseenalaiseksi sen Israelin uskonvakaumuksen, että on vain yksi Jumala.
Joosuan kirjan 2. luvussa oleva henkilönimi Rahab kirjoitetaan hepreassa eri tavalla (רחב) eikä siis kuulu tähän yhteyteen.
1.Moos. 2:7 epäilemättä luonnehtii hyvin koko Raamatun (Vanhan ja Uuden testamentin) ihmiskuvaa. Ongelmia kääntäjille on aina aiheuttanut se, että heprean sana נפש näfäš on sangen monimerkityksellinen. Matti Liljeqvist luettelee heprean sanakirjassaan mm. seuraavia: 1)kita, kurkku, nielu, 2)kaula, 3)hengitys, henkäys , 4)hengittävä elävä olento, 5)elämänvoima, sielu, 6)ihminen, joku, 7)ihminen, itse, 8)palvelija, orja, 9)henki, elämä, 10)sielu (tunteiden keskuksena), mieliala, 11)tahto, 12)vainaja. Vanhin kreikkalainen Vanhan testamentin käännös, ns. Septuaginta, joka valmistettiin jo ennen Kristuksen syntymää, käänsi sen yleensä sanalla ψυχη psyyhe, joka oli vakiintunut kreikkalaisen filosofian käsite ja joka siinä usein tarkoitti itsenäistä ja ruumiista erillistä sielua.
Uusi testamentti noudatti Septuagintan käytäntöä. Kreikkalaisen Uuden testamentin psyykhe voidaankin kääntää monin tavoin: elämä, henki, henkilö, ihmisen kyky ajattelemiseen ja tuntemiseen, elävä olento jne. Toki on myös tekstejä, jotka viittaavat siihen, että ruumis ja sielu nähdään selvästi toisistaan erillisinä, jolloin ruumis on katoava, mutta sielu (tai henki πνευμα pneuma) jatkaa elämäänsä siitä riippumattomana (1. Piet. 3:19). Kuitenkin esim. apostoli Paavali päätyy opettamaan myös ruumiin ylösnousemuksen kuuluvan pelastukseen (1. Kor. 15).
Kysymyksessä mainitusta Matteuksen evankeliumin jakeesta voi myös todeta, että Jeesuksen opetuksen ensimmäinen tarkoitus ei liene ottaa kantaa filosofiseen keskusteluun ihmisen olemuksesta (onko ihminen jakamaton sielu tai onko ihmisessä sielu ja ruumis) vaan painottaa sitä, että Jumala-yhteyden vaaliminen on tärkeämpää kuin pelkkä maallisen hyvinvoinnin vartioiminen.
Palva, Heikki
Raamatun tietosanasto. -2. uud. p. – WSOY, 1995.
Iso Raamatun tietosanakirja 1-10. – Raamatun tietokirja , 1989-1991.
Gyllenberg, Rafael
Uuden testamentin kreikkalais-suomalainen sanakirja. - 3. p. – Otava, 1978.
Puukko, Antti Filemon
Raamatun selitysteos 1-4. - WSOY, 1952-1956.
Raamattu ja sen kulttuurihistoria 1. - Otava, 1970.
Nikolainen, Aimo T.
Raamatun alkukertomukset ja atomiajan ihminen. - Suomen kirkon sisälähetysseura, 1963.
Kommentoi vastausta