Sukunimen Niemelä alkuperä/historia?

Kysytty
22.2.2010

Sukunimen Niemelä alkuperä/historia?

Vastaus

Vastattu
22.2.2010
Päivitetty
22.2.2010

Sukunimi ”Niemelä” lienee lukuisten muiden -la- tai -lä-päätteisten sukunimien tavoin toiminut alun perin talon tai torpan nimenä, josta se on sitten otettu sukunimeksi. Luultavasti asumus on nimetty sen mukaan, että rakennus on sijannut niemessä tai niemekkeessä, kuten ”Uusi suomalainen nimikirja” (Otava, 1988) kertoo sukunimen ”Niemi” kohdalla tapahtuneen.

Vanhimpia kirjallisia mainintoja Niemelöistä ovat ”Uuden suomalaisen nimikirjan” mukaan Kalajoen Niilo Niemelä vuodelta 1654, Iin Jacob Niemelä vuodelta 1683 ja Kuhmoisten Klemetti Niemelä vuodelta 1697. Nimi on ollut yleinen Länsi-Suomessa, kuten myös sukunimi ”Niemi”, josta ensimmäiset merkinnät löytyvät asutusniminä jo 1300-luvulta ja henkilönniminäkin 1400-luvulta. Osa Niemelä-nimistä on otettu myös nimeä vaihdettaessa 1800-luvun lopulta alkaen.

Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu osoitteessa http://verkkopalvelut.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1 kertoo, että Niemelä on ollut sukunimenä 15 984 suomalaisella. Sukunimi on varsin elinvoimainen, sillä nimi on vieläkin 8 600 suomalaisella, joista miehiä on 4 322 ja naisia 4 278. Toisaalta kuolleiden Niemelöiden määrä 4 181 tuo ilmi myös sitä, ettei nimi ole tuore vaan että sillä on tosiaan ollut jo pitkä historia.

Entäpä itse sanan ”niemi” alkuperä? Se on esiintynyt ”Suomen sanojen alkuperä” -kirjan (osa 2; Suomalaisen kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1995) mukaan kirjoitetussa suomen kielessä jo Mikael Agricolan ajoista asti. Sanalle löytyy vastine useista sukukielistä, ja koska mitään vierasta alkuperää sille ei ole löydetty, on sanaa ”niemi” pidettävä omaperäisenä.

11 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.