Suhtaudutaanko muualla maailmassa miehiin, jotka eivät ole käyneet armeijaa yhtä jyrkästi kuin Suomessa ja jos ei, miksi Suomessa ajatellaan, että sellaiset…

Kysytty
19.3.2018

Suhtaudutaanko muualla maailmassa miehiin, jotka eivät ole käyneet armeijaa yhtä jyrkästi kuin Suomessa ja jos ei, miksi Suomessa ajatellaan, että sellaiset miehet ovat raukkoja tai eivät oikeita miehiä? Tietysti kaikkialla maailmassahan ei ole asevelvollisuutta. Sekin on minusta joskus tuntunut epäreilulta, että miksi miesten pitää tehdä jopa vuoden päivät sellaista, mitä naisten ei? Jotenkin tuntuu, että siinä menee paljon hukkaan aikaa, jonka voisi käyttää mukavammallakin tavalla.

Vastaus

Vastattu
20.3.2018
Päivitetty
12.5.2018

 Kannattaa tutustua aiheesta kirjoitettuihin teoksiin, esimerkiksi seuraaviin:

Puolustuslinjalla : yhteiskuntatieteellistä ja historiallista tutkimusta maanpuolustuksesta ja asevelvollisuudesta /toim. Teemu Tallberg, Anni Ojajärvi ja Tiia Laukkanen, kirjoittajat Anders Ahlbäck et al.

Tasa-arvoinen turvallisuus? : sukupuolten yhdenvertaisuus suomalaisessa maanpuolustuksessa ja kriisinhallinnassa /toim. Pirjo Jukarinen ja Sirkku Terävä

Suomi on yksin Euroopan asevelvollisuuskartalla kertoo Yleisradio sivuillaan (2013) https://yle.fi/uutiset/3-6828285 

Tasa-arvovaltuutetulta on kysytty asiasta: https://www.tasa-arvo.fi/usein-kysyttya

World Factbook kertoo asevelvollisuudesta https://www.cia.gov/library/publications/resources/the-world-factbook/f…

https://www.worldatlas.com/articles/countries-with-mandatory-military-s…

Laurea ammattikorkeakoulussa tehdyssä  opinnäytteessä on vertailtu Suomen ja Ruotsin asevelvollisuutta http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/3880/Rehnberg_Katarina.pdf…

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.