Sotkamossa kuoli vuonna 1857 tammi-toukokuussa 152 lasta tuhkarokkoon. Löytyykö tästä tarkempia tietoja? Kirkonkirjoissa haudatuista saatu k.o. järkyttävä…

Kysytty
29.7.2021

Sotkamossa kuoli vuonna 1857 tammi-toukokuussa 152 lasta tuhkarokkoon. Löytyykö tästä tarkempia tietoja? Kirkonkirjoissa haudatuista saatu k.o. järkyttävä poimintatieto, josta en ole löytänyt Suomen historiasta mitään mainintaa. Löytyisikö tautikeskittymästä kirjallista tietoa?

Vastaus

Vastattu
2.8.2021

1800-luvun puolivälin paikkeilla lasten kuolleisuus oli suurta: alle kymmenvuotiaiden raportoitiin muodostavan noin puolet kuolleista. Epideemiset lastentaudit muodostivat hyvin huomattavan osan tunnistettavista taudeista. Lasten korkea kuolleisuus oli yhteydessä erityisesti hinkuyskä-, kurkkumätä-, tuli- ja tuhkarokko- sekä kuristustautiepidemioihin.

Tuhkarokko oli Suomessa tavanomainen tartuntatauti vielä 1800-luvun puolivälissä. Vuosina 1776-1865 siihen kuoli noin 71 000 suomalaista, joista 78 prosenttia oli alle viisivuotiaita. Se tappoi lapsia vuosittain, ja joinain vuosina kuolemia oli selvästi keskimääräistä enemmän: esimerkiksi vuonna 1856 Keski-Suomessa siihen kuoli 100-200 lasta, vaikka "normaalivuosina" uhreja oli muutama kymmenen. 1850-luvulla tällaisia poikkeuksellisen suuren rokkotautikuolleisuuden vuosia olivat 1853, 1856 ja 1857. Epäsäännöllisesti esiintyneet rokkoepidemiat saattoivat olla varsin vakavia - varsinkin tulirokko. Epidemiat olivat kuitenkin yleensä paikallisia; ei ole mitään merkkejä samanaikaisesti koko Suomen kattaneista tuhkarokkoepidemioista. Yksittäisistä epidemioista ei näytä paljon kirjoitellun; tutkimani lähteet tarkastelivat kaikki tilannetta koko Suomen näkökulmasta.

Tuhkarokon tuhoisuus perustui sen tavattomaan tarttuvuuteen. Se on yksi kaikkein tarttuvimpia tauteja, sillä immuiniteettia vailla olevassa väestössä sen saa jopa 90-98% ihmisistä, eli käytännöllisesti katsoen kaikki. Hoitamattomana tuhkarokon on arvioitu tappaneen 5-10% sairastuneista lapsista.

1800-luvun puolivälin lääkärit kokivat kansan sotkevan neljä yleisintä iho-oirein esiintyvää kulkutautia: iso-, tuhka-, vesi- ja tulirokon. Papiston ilmoittamat kirkonkirjoihin merkityt kuolinsyyt eivät siten välttämättä aina vastanneet todellisuutta. Suomenkielistä nimeä "tuhkarokko" saatettiin käyttää sekä tuhka- että tulirokosta tai useita erillisiä iho-oirein esiintyviä kulkutauteja saatettiin niputtaa yhden ja saman kuolinsyyn alle, mikä on osaltaan voinut vääristää kuolleisuustilastoja. Kuolinsyyn määritystä hankaloitti sekin, että rokkotaudit esiintyivät usein samanaikaisesti muiden lastentautien kanssa. Aikakauden lääkärit katsoivat tuhkarokon ja hinkuyskän liittyvän kiinteästi toisiinsa; hinkuyskä oli samanaikaisesti esiintyneen rajun tuhkarokkoepidemian ohella erityisen suuri tautisuuden ja kuolleisuuden aiheuttaja vuonna 1863.

Lähteet:
Mika Kallioinen, Rutto & rukous : tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa
Heikki S. Vuorinen, Tautinen Suomi 1857-1865

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.