Sana "konu" on Orimattilan seudulla Päijät-Hämeessä tunnettua murretta. Löytyisikö jostain kirjallinen lähde sanan merkitykselle ja missä yhteydessä sitä käytetään?
Oman käsitykseni mukaan sana "konu" voidaan suomentaa sanoilla merkillinen, kummallinen, outo, ihmeellinen, omituinen, vinkeä, eriskummallinen, jopa "temppuileva", "kenkkuileva" tai hankala.
Oletan että sanan alkuperä on ruotsin kielessä. Itä-Uusimaa ja eteläinen Päijät-Häme on seutua, jolla on myös ruotsinkielisiä kuntia. Ruotsin vaikutusta on etenkin vanhempien ihmisten käyttämässä sanastossa, ja sanoja on vain "lokalisoitu" (esim. Biaudet = Piuteeni). Tässä valossa näen sanalle vain yhden osuvan lähteen: ruotsin sana konstig. Konu-sanaa käytetään samanlaisessa merkityksessä. Mutta löytyykö tämä oletus myös jostain kirjallisesta lähteestä?
Sanaa voidaan käyttää neutraalissa tai ihmettelevässä merkityksessä, mutta merkitys voidaan tulkita myös arvostelevaksi tai kummastelevaksi.
Käyttöesimerkkejä: "Ohhaa se perin konu tyyppi." "Rupes se värkki mulle taas nii pal konuilemaan." "Oli siel taas nii konuu meininkii!" "Kylhää siä sen [ihmisen] tierät, sehää on sellai ihran konu." (ihran tai ihka = ihan, aivan)
Vastaus
Murresanalla on monia merkityksiä. Sanan levikki ja merkitykset suomen murteissa sekä esimerkit käytöstä löytyvät Suomen murteiden sanakirjasta, https://kaino.kotus.fi/sms/?p=article&word=konu:1&sms_id=SMS_8e79a53ddd52525b9fbb285e5c09b9b6. Siellä on mainittu tuo merkitys kummallinen, outo, muttamonia muitakin: hullunkurinen, hassu, ikävä, harmilline, huono, kelvoton ja myös keino, temppu, puuha, jopa koru, koriste. Sanan alkuperästä en löytänyt tietoa käsillä olevista lähteistä. Suomen murteiden sanakirjan toimitukselta voisi löytyä lisätietoa, https://www.kotus.fi/kotus/yhteystiedot/yhteydenottolomakkeet/ota_yhtey….
Kommentit
Jaalassa ja Mäntyharjussa konu tarkoittaa myönteisessä mielessä jännää ja veikeää tyyppiä. Sillä ei ole mitään negatiivista klangia, toisin kuin sanalla köpsä.
Konu on tuttu nuoruudestani Nastolan kirkonkylästä. Isoisäni (s. 1903) käytti sitä ja kyllä se kai oli svetisismiä ja sanan konstig käännös. Ruokapöydässä oli silloin vielä kahvelit ja talrikit (1950-60-luvut). Isoisän murre oli hyvin alkuperäistä Hollolan murretta Nastolan vivahteilla ja me nuoret kun kävimme koulua Lahdessa puhuimme lopulta ihan eri kieltä. Minä oli meillä ollut miä mutta Lahdessa korvautui sanalla mä. Meillä oli suvussa Orimattilan Kuivannolta yksi mies ja hän käytti Orimattilalle ominaisia sanoja.
Orimattilan Mallusjoella eräs isäntä kuvaili konu-sanaa siten, että jos lehmä on aamulla konu, niin eläinlääkärin soittamisella ei ole niin kiire, mutta jos se on perin konu, niin sitten on syytä kiirehtiä eläinlääkärin kanssa. Itse käsitin konun tarkoittavan poikkeavasti, oudosti käyttäytyvää eläintä tai ihmistä, tai jotain outoa tapahtumaa.
Kommentoi vastausta