Parilliset talojen numerot ovat tien vasemmalla puolella, parittomat oikealla. Onko muissakin maissa näin?

Kysytty
31.1.2022

Parilliset talojen numerot ovat tien vasemmalla puolella, parittomat oikealla. Onko muissakin maissa näin?

Vastaus

Vastattu
3.2.2022
Päivitetty
3.2.2022

Tämä ei ole kattava vastaus, vaan poimintoja eri maista. 

Yleinen tapa on, että kadun tai tien numerot ovat toisella puolella parillisia ja toisella parittomia. Mutta kumpi puoli numeroinnin kasvusuuntaan katsottaessa on parillinen ja kumpi pariton vaihtelee saman maan kaupunkienkin kesken, koska asia on usein paikallisen perinteen määrittämä. Suomalainen käytäntö näyttääkin harvinaisen yhdenmukaiselta. 

Ruotsissa, Itävallassa, Ranskassa ja Australiassa parittomat numerot ovat usein vasemmalla puolella katua, mutta poikkeuksiakin löytyy. Norjan, Saksan, Unkarin ja Yhdysvaltain kaupungeissa on molempia käytäntöjä. 

Saksassa on myös toinen, harvinaisempi numerointitapa. Siinä numerot kasvavat toista puolta katua juoksevasti ja numerointi jatkuu kadun päästä takaisin tulosuuntaan. Tällainen numerointi on ainakin Berliinissä. 

Lähteitä: 
Vastauksia Quora-sivustolla

Wikipedia-artikkeli House numbering

Osoitenumeroinnista Tampereen kaupungin sivustolla

Ohjeistus kadun nimiin ja numerointiin (USA)

 

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Japanissa käynyt tutavani kertoi, että siellä oli talot numeroitu rakennusjärjestyksessä, eli oikean osoitteen löytäminen oli hyvin vaikeaa. Mutta tästä taitaa olla muutamankymmentä vuotta, enkä tiedä onko se muuttunut.

Tapa parittomat versus parilliset lienee Napoleonin hallinnon aikaansaannoksia.

Yhdysvalloissa näyttää numerointi joissakin paikoissa olevan ihan miten tahansa, varsinkin pientaloalueilla. Jos ei löydä oikean numeroista taloa kadun kummaltakaan puolelta, kannattaa katsoa jommankumman puolen pihoilta. Jo pelkkien katujenkin seuraaminen voi olla vaikeaa, sillä katu saattaa näyttää päättyneeltä - ja sitten yllättäen jatkuakin jonkun puiston, kirkon pihan tms. jälkeen varsin kaukana kadun alkupäästä. Esim. Stonewall Ave Richmond,. Va, alkaa suunnilleen numerosta 1701, alusta lähtien parittomat näyttävät olevan vasemmalla. Kadun katkaisee puistoalue kahdessa kohdassa, jolloin katu siirtyy jo kaupunginosasta toiseen ja päättyy lopulta suunnilleen numeroon 4509.

Mielestäni tiet mitataan kuntakeskuspisteestä poispäin. Oikealle parittomat ja vasemmalla parilliset, kymmenen metrin välein. Kaava-alueella tien / kadun suunnta voi vaihdella.

Vastaaja mainitsee lopuksi Berliinin numeroinnin. Samanlaista kummastelimme messumatkalla Hannoverissa hyvin pitkällä kadulla.

"Parilliset talojen numerot ovat tien vasemmalla puolella, parittomat oikealla. Onko muissakin maissa näin?"

Vastauksessa on linkki Tampereen kaupungin sivustolle. En onnistunut löytämään sieltä kohtaa, jossa kerrotaan kadunnumeroista oikea/vasen.
Oma havainto esimerkiksi keskustan selkärangan Hämeenkadun numeroinnista: Numerointi alkaa idästä, Rautatieaseman puoleisesta päästä. Kun sieltä kulkee vaikkapa ratikalla kohti Hämeenpuistoa, ovat parilliset numerot oikealla (esim. Stockmann Hämeenkatu 4) ja parittomat vasemmalla (kuten Sokos Hämeenkatu 23).

Omatoimimatkailijana en löytänyt majapaikkaa Englannin Weymouthista vaikka oli osoite tiedossa ja kartta käytettävissä, siis ilman paikallisen taksikuskin apua. Talojen numeroita ei yhtään missään näkyvissä. Samaten: Tokiossa ei näkynyt edes katukylttejäkään, joku mielikuva jäi että osoitteet viittaisivat kortteleihin.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.