Paljonko kestää että on uusi tietue tehty sierraan kirjasta?

Kysytty
16.3.2018

paljonko kestää että on uusi tietue tehty sierraan kirjasta?

Vastaus

Vastattu
16.3.2018
Päivitetty
16.3.2018

On mahdotonta sanoa mitään yleispätevää, koska kuluva aika riippuu monesta tekijästä. Jos oletetaan, että kysyjä tarkoittaa aikaa, joka kestää kirjan julkistamisesta siihen että sen voi varata Sierran/HelMetin kautta, nykyään useimmat uutuudet tulevat vähin tiedoin tietokantaan ja varattavaksi jo ennen kuin uutuus on ilmestynyt. Näitten osalta voidaan sanoa, ettei aikaa kulu ollenkaan. Joskus käy kuitenkin niin, ettei kustantajan lupaama uutuus ilmestykään ilmoitetussa aikataulussa ja tapahtuu sitäkin, että kirja jää kokonaan julkaisematta. Tällöin viive voi olla vaikka kuinka pitkä.

Jos taas oletamme, että kysyjää kiinnostaa, kuinka nopeasti HelMet-luetteloijat saavat kirjatietueen valmiiksi, on siihenkin mahdotonta antaa yleistä vastausta, mutta useimpien kirjojen kohdalla - varsinkin jos käytettävissä on jonkinlainen esitietue - kovinkaan monesta minuutista ei ole kysymys (oikein monimutkainen vieraskielinen tietokirja voi kyllä olla huomattavasti haastavampi tilanne, puhumattakaan nuottien ja musiikkiäänitteiden luetteloinnista, joka voi suurimpien kokoelmien kohdalla kestää useita tunteja). Luetteloija voi estää tietueen näkymisen julkisessa HelMetissä erityisellä koodilla, ja näin tehdään joskus, kun tiedetään, että luetteloinnissa tulee kulumaan pidempi aika. Normaalisti kuitenkin tiedot päivittyvät HelMetiin tosiaikaisesti eli jos luetteloija aloittaa työnsä kello 12.30 ja siihen menee kolme minuuttia, kello 12.33 HelMet-tietokannassa on uusi tietue valmiina.

Tuosta hetkestä voi silti kulua runsaastikin aikaa siihen hetkeen, että ensimmäiset niteet liitetään tähän perustietueeseen. Ennakkovarauksetkin toteutuvat vasta kun riittävä määrä niteitä on tietueessa. Pelkkä luettelointitietue ei siis riitä, tarvitaan myös ns. nidetietueita. Kerron kysyjälle mielellään lisää, jos edellä oleva ei vastannut juuri siihen, mitä kysymyksellä tarkoitettiin.

Heikki Poroila (luetteloija HelMetissä vuodesta 1985 alkaen)

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.