Päällystääkö joku työkseen kirjaston hyllyyn meneviä kirjoja ja teoksia?

Kysytty
26.4.2019

Päällystääkö joku työkseen kirjaston hyllyyn meneviä kirjoja ja teoksia?

Vastaus

Vastattu
30.4.2019

Kävin konsultoimassa hankintapuolella työskentelevää kollegaa, ja hän kertoi, ettei Helsingin kaupunginkirjastossa kukaan muovita kirjoja työkseen. Suurin osa kirjastoista tulee valmiiksi muovitettuina kirjaston tukkutoimittajilta. Siellä siis on henkilöitä, jotka työkseen muovittavat kirjoja muovituskoneilla ja vaikeampia tapauksia käsin.

Helsingin kaupunginkirjasto saamia lahjoituksia ja muita kirjoja, jotka eivät ole valmiiksi muovitettuja, muovitetaan Niemikotisäätiössä. Se tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa, josta yksi osa on kirjojen muovittamista, joten sitä ei voi ihan suoraan rinnastaa vakituiseen työhön. Siitä löytyy lisätietoa osoitteesta https://niemikoti.fi.

Asiaa on aika mahdotonta kertoa koko Suomen kirjastojen tasolla, koska käytännöt saattavat vaihdella ja kirjastot voivat hankkia muovituspalveluita eri tahoilta. Luultavasti pienemmissä kirjastoissa lahjoituskirjojen muovitusta saattavat tehdä ihan kirjaston omat työntekijät ja työllistetyt, mutta tuskin yleensä heilläkään ihan koko työaikaa kuluu muovittamiseen.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Helsingin yliopiston opiskelijakirjaston yleisessä lainaamossa, 1990-luvun alkupuolella, kirjat vielä päällystettiin muovilla itse. 1990-lopulla ainakin oppilaitoskirjastossa yksi työtehtävä oli kirjojen päällystäminen. Muistaakseni kovakantisia sidottuja ei muovitettu, pehmeäkantiset nidotut muovitettiin. Pehmeäkantisten muovituksessa saatettiin käyttää apuna myös sellaista valmista kirjaan liimautuvaa settiä, jossa selkä oli pehmeää muovia ja kannet kovia ja paksuja. Näitä oli sekä selän että kannen osalta eri kokoisia, ja leikkaamalla sovitettiin loput. Pehmeäkantisestä tuli "puolikova", ja kesto lisääntyi. Sittemmin on kokemusta kirjastosta, jossa mitään ei muoviteta. Käyttäjän oletetaan pitävän kirjaa nätisti, mutta eihän se aina näin käy. Yleisissä kirjastoissa on joku käytäntö, mutta erikoiskirjastoissa käytäntö voi olla jotain muuta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.