Ovatko suomalaiset jotakin sukua mongoleille? Jos eivät, miksi jotkut luulevat niin?

Kysytty
4.9.2018

Ovatko suomalaiset jotakin sukua mongoleille? Jos eivät, miksi jotkut luulevat niin?

Vastaus

Vastattu
4.9.2018
Päivitetty
4.4.2019

Yleisellä tasolla voi vastata lyhyesti, kyllä ovat "jotain sukua". Kaikissa eurooppalaisissa on jonkin verran idästä (Aasiasta) peräisin olevia perintötekijöitä aivan kuten kaikilla Aasiassa elävillä on lännestä peräisin olevia perintötekijöitä. Mutta kun asiaa ruvetaan tarkentamaan, joudutaan erittäin monimutkaisten kysymysten äärelle. Ensimmäiseksi pitäisi määritellä, kuka on "suomalainen". Nykyisin Suomi-nimisen valtion alueella elävillä ihmisillä on hyvin sekalainen perimä, vaikka hyvin karkealla tasolla väestö jakautuu "läntiseen" ja "itäiseen" suurryhmään. Ei ole yhtä "suomalaista", jonka perimä voitaisiin yleistää. Saamelaisen suomalaisen perimä poikkeaa ahvenanmaalaisen suomalaisen perimästä siinä missä jokaisen yksilön perimä poikkeaa toisen yksilön perimästä. Annan henkilökohtaisen esimerkin, kun olen itse antanut keväällä DNA-näytteeni tutkittavaksi samaan aikaan kun vastaavan teki sisareni tytär. Minun perimässäni on "suomalaista" vain kolmannes, pääosin olen itä- ja keskieurooppalaisen perimän kantaja. Sisarentyttärelläni, jolla on oman isänsä puolesta erilainen geeniperintö, on pääosin suomalaista ja pohjoismaista perimää, keski- ja itäeurooppalaista perimää on paljon vähemmän. Aivan lähisukulaistenkin perimässä voi olla suuria eroja. Ei ole olemassa yhtä geneettisesti määriteltävissä olevaa suomalaista.

Puheet suomalaisten "mongolipiirteistä" liittyvät 1900-luvun alkupuolella velloneisiin täysin epätieteellisiin rotuteorioihin, joiden mukaan "arjalainen" vaaleus jne. olisivat jotenkin arvokkaampia piirteitä kuin "itäiset mongolipiirteet", joihin liitettiin lyhyys, kasvojen pyöreys ja henkisten kykyjen heikkous. Tieteen näkökulmasta tämä kaikki on tyhjää höpinää. Kaikki ihmiset maapallolla ovat geneettisesti sekoituksia, mitään "puhdasta" ei ole olemassakaan. Hyvin pitkään eristyksissä eläneitten ihmisten perimä ei luonnollisestikaan vaihtele yhtä paljon kuin vilkkaan kanssakäymisen oloissa, mutta tyhjästähän ei minnekään ihmisiä tule ja nykyisin ehkä hyvin eristyksissä eläneilläkin ryhmillä on monenlaista perimää.

Kieleen ja kulttuuriin liittyvä vaihtelu on geeneistä riippumaton ilmiö, joten sen perusteella ei kannata myöskään tehdä mitään oletuksia kenenkään geneettisestä perimästä. Esimerkiksi "mongolit" ovat lähinnä kielen yhdistämä kansanryhmä, jolla on yhtä monimutkaiset geneettiset taustat kuin muillakin. Jotkin ulkoiset eroavaisuudet eivät geneettisen perimän näkökulmasta ole yhtä iso asia kuin kulttuurisesti.

Heikki Poroila

Kirjallisuutta aiheesta 

Wiik Kalevi, Genetiikkaa sukututkijoille ja väestön juurtenetsijöille. 2017.

Norio Reijo, Suomi-neidon geenit : tautiperinnön takana juurillemme johtamassa. Otava 2000.

https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0016747#pone-0016747-g001 

33 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Ohhoh, olipas saamaton vastaus.
Tosin, kysymyskin oli epämääräinen.
Olisi kannattanut kysyä, ovatko kantasuomalaiset sukua mongoleille. Tällöin ainakin suomenruotsalainen väestö (ahvenanmaalaisetkin) olisivat suodattuneet pois. Tiedetään varsin hyvin, miten selvä geneettinen kuin myös kulttuurinen, sosiaalinen ja terveysasioissakin näkyvä ero näiden kahden etniteetin välillä jyrkimmillään vallitsee. Poroila sotkee suomalaisiksi myös saamelaiset, vaikka myös he ovat tehneet selväksi sen, että ovat nimenomaan saamelaisia, eivätkä suomalaisia. Mutta koska suuri osa muinaisaikojen saamelaisista kävi kauppaa ja elelikin suomalaisten likellä, näkyy tämäkin perimä esimerkiksi Itä-Suomen väestössä (17%:lla saamelaisperimää). Pohjois-Suomessa tietenkin lähes kaikilla vanhoilla suomalaissuvuilla on saamelaisia esivanhempia.

Suomalaisten ylivoimaisesti yleisin isälinja, itäsuomalainen N1c1 -haplotyyppi on muinaisaasialainen, lähtöisin eteläisestä Kiinasta n. 20 000 vuoden takaa.
Toiseksi yleisin Y-linja on skandinaavinen (eteläruotsalainen) I1d3 haploryhmä. Näiden lisäksi esiintyy R-linjoja, yhteensä noin 10%:lla suomalaisista miehistä.

Naisten periyttämistä äitilinjoista, eli mtDNA -haplotyypeistä ylivoimaisesti yleisimmät ovat ikivanhat eurooppalainen H ja länsivenäläinen U5. Kolmanneksi yleisin (8%) W1-äitilinja, joka syntyi ehkä jossain Kaspianmeren pohjoispuolilla n. 15 000 vuotta sitten. Suomen naiset ovat siis joko muinaisia etelä- tai itäeurooppalaisia tai muinaisia keskiaasialaisia.
Entisaikojen luonnollisessa selviytymistaistelussa DNA:n mitokondrion energiatehokkuudella on ollut ratkaiseva merkitys jääkauden vallatessa Eurooppaa. Siksi U5-tyypin varhaiset alaryhmät (kuten U5a1 ja U5b1) syrjäyttivät muut alaryhmät.

Tässä siis hieman alustusta, mitä suomalaiset ovat, miksi he ovat tällaisia ja miksi he ovat erilaisia - siis mistä he tulevat.

Valitettavasti mongoleiden vaikutuksista suomalaisten perimään en osaa tarkasti vastata. Mongolithan valloittivat itäistä ja osin Keski-Eurooppaa noin vuosien 1200-1280 välillä. Suomalaisten alueIlle he eivät juuri tulleet - rajana pidetään Kannasta ja Laatokan etelärantoja. Novgorodin hallitsijan Rurikin kerrotaan naittaneen tyttäriään mongoleille saadakseen valtaa - mutta tämäkään ei koske varsinaisesti suomalaisia kuin korkeintaan vähäisissä määrin.

Kantasuomalaiset, ja saamelaisetkin ovat siis aasialaista perua - mutta MUINAISaasialaista, joilla ei ole paljonkaan tekemistä nykyisten valtakiinalaisten, -japanilaisten tai -korealaisten ym. kanssa.

Kantasuomalaiset, ja saamelaisetkin ovat siis aasialaista perua - mutta MUINAISaasialaista, joilla ei ole mitään tekemistä nykyisten valtakiinalaisten, -japanilaisten tai -korealaisten ym. kanssa.

Suomalaisten miesten Y-kromosomin yleisimmän muodon, N1c1-haploryhmän alkuperä ei ole Etelä-kiinassa kuten useasti kuulee väitettävän. Haploryhmän balkkanilaisen haaran ikä kumoaa tämän käsityksen. On kummallista edes millä perusteella näin on väitetty.
Nic1-haploryhmän synnyinseutu on todennäköisesti Keski-aasia joka oli aina hunnien tuloon asti 300-luvulla vaaleiden ja sinisilmäisten ihmisten asuttama. Vasta mongoolien suuri invaasio 1230-luvulla muutti alueen ihmisten etnisyyden täysin.

Saamelaisten ja suomalaisten suhde on mielenkiintoinen. Kantasaamen kielen syntyalueena pidetään Sisä-Suomea ja Karjalaa. "Saamelaisten" esi-vanhemmat eivät alunperin puhuneet saamenkieliä, vaan tuntemattomia paleokieliä. Suomesta tulleet uudisasukkaat ja kauppiaat vaikuttivat siten että kielikin vaihtui n. 500ekr.-0 jkr. Suomesta tulleen väestön ja protosaamelaisten suhde oli ehkä samankaltainen kuin espanjalaisten ja intiaanien 1500-luvulla.
Koska Suomen rannikolla oli paljon yhteyksiä baltteihin ja germaaneihin, mm. Vaimoja hankittiin paljon näiden parista, alkoi väetö muovautua "itämerensuomalaiseksi" ja kielikin muuttui. Vähitellen myös Sisä-Suomen kantasaamea puhunut väestö sulautui suomalaisiin. Mitään saamelaisten joukkopakoa Lappiin ei tapahtunut koskaan. Lisäksi alkuperäiset Etelän saamelaiset eivät juuri ole nykysaamelaisten esi-vanhempia.
Rurik ei ole voinut asioida mongoolien kanssa koska nämä saapuivat Venäjälle vasta 350 vuotta hänen kuolemansa jälkeen...
Suomi jaetaan mielellään kahtia Pähkinäsaaren rauhan rajaa pitkin. Unohtuu että tässä vuoden 1323 rauhassa savolaiset jäivät rajan länsipuolelle ja siitä levittäytyivät itään. Myös Ruotsin Karjalan väestö Etelä-kannakselta syrjäytti venäjänkarjalaiset viimeistään ruptuurisodassa 1656-58. Karjalaisethan ovat sekoitus länsisuomalaisia ja niitä alkuperäistä kantasaamea puhunutta väestöä. Länsisuomalaiset eli "suomalaiset" tulivat Laatokalle Suomenlahtea pitkin 600-luvulla. Vanhin kirjoitettu nimi "Suomi" tai "Some" on siinä Pähkinäsaaren rauhan sopimuksessa. Siinä puhutaan Viipurin takaisesta Viipurinlahden pohjukasta "Somevedestä".

tosi hyvä

Niinsanottu mongolinen "rotu" on levittäytynyt varsin laajalle maapallolla. Aikana jolloin Siperia ja Pohjois-Amerikka olivat yhtä ja samaa mannerta nykyisen Beringinsalmen kohdalla, mongoli-heimoja kulkeutui "uudelle mantereelle" jossa heidän jälkeläisiään on kutsuttu milloin intiaaneiksi ja milloin alkuperäiskansoiksi. Mongoli-sukuisia kansoja on asuttautunut Pohjois-Amerikan lisäksi laajalle Etelä-Amerikkaan.
Toki suomalaisissakin on niitä joissa mongoliset piirteet on havaittavissa ilmiselvästi. Miksei olisikaan, sillä olemmehan Euroopan itäisimpiä maita ja suomalais-ugrilaiset kansat sijoittuvat alkujaan Uralin alueelle Siperian rajamaille.
1930-luvulla Suomessa jylläsi voimakas saksalaisuus-buumi. Adolf Hitlerin uutta Kolmatta Valtakuntaa fanitettiin ja pidettiin oivana mallina sille mihin Suomeakin olisi pitänyt sen aikaisten käsitysten mukaan kehittää. Arjalaisuus-ihanteet, rasismi ja vähemmistöjen vainoaminen adoptoitiin innolla tänne. Natsi-Saksan sosiaalipolitiikkaa toteutettiin Suomessa täysillä vielä 1970-uvulla jolloin vammaisia pakkosteriloitiin ja homous oli kriminalisoitua ja sittemmin tautiluokituksessa.
Suomessa tapahtuva sisäinen syrjintä ja halveksunta esimerkiksi murteiden perusteella on yhä ruma ongelma. Saamelaiset ovat olleet avoimen rasismin kohteena iät ja ajat.
Euroopan kansoista Suomi ja Venäjä ovat ehkä eniten samankaltaisia keskenään tässä suhteessa, sillä kummassakin kansakunnassa löytyy laidasta laitaan rodullisia eroja. On vaaleaa skandinaavia, tummaa mongolia ja vähän kaikkea siltä väliltä. Suomessa ja Venäjällä myös agressiivinen viha ja väkivaltainen suhtautuminen vähemmistöihin ja naissukupuoleen on keskenään samansuuntaista.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.