Onko totta, että ketsuppia on myyty ja käytetty Amerikassa lääkkeenä 1830-luvulla?

Kysytty
10.9.2018

Onko totta, että ketsuppia on myyty ja käytetty Amerikassa lääkkeenä 1830-luvulla?

Vastaus

Vastattu
14.9.2018
Päivitetty
15.9.2018

Tomaattiin suhtauduttiin pitkään penseästi. Sen kuuluminen myrkyllisten koisokasvien heimoon arvelutti ja Euroopassa tomaattia kasvatettiinkin pitkään ainoastaan koristekasvina. Eurooppalaisten mukana ennakkoluulot tomaatin myrkyllisyydestä kulkeutuivat Amerikkaan. Sonja Lumme kertoo Tomaatti!-kirjassaan tarinan, joka oivallisesti valottaa näitä syvälle pinttyneitä käsityksiä: " -- vuonna 1820 maanviljelijä ja kasviharrastaja, eversti Robert Gibbon Johnson seisoi oikeustalon rappusilla Salemissa, New Jerseyssä, ja ilmoitti syövänsä kokonaisen korillisen tomaatteja todistaakseen niiden myrkyttömyyden. Kansa hurrasi ja odotti everstin heittävän henkensä ensimmäistä puraistuaan. Mutta rohkea tomaatinsyöjä jäi kuin jäikin eloon ja todisti samalla hedelmän syömäkelpoiseksi ravinnoksi."

1830-luvun puoliväliin tultaessa tomaatilla oli jo havaittu olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia. Sen katsottiin voivan olla avuksi varsinkin erinäisten ruoansulatukseen liittyvien vaivojen hoidossa. Etenkin John Cook Bennett -niminen lääkäri uskoi tomaatin lääkinnällisiin vaikutuksiin, ja pian Bennettin reseptin mukaisesta tomaattiketsupista alettiin valmistaa pillereitä, tarkoituksena näin korostaa valmisteen lääkkeenomaisuutta. Ruoansulatusvaivojen lisäksi Bennett uskoi ketsupilla voitavan parantaa keltatautia ja reumatismia.

Ketsupin elinkaari lääkkeenä jäi kuitenkin varsin lyhyeksi, kun Bennettin pillerien innostamana markkinoille alkoi tulvia tomaattiin ja ketsuppiin pohjautuvia kilpailevia valmisteita (kaikilla näistä ei välttämättä ollut mitään tekemistä tomaattien kanssa), joiden esitettiin voivan parantaa käytännössä miltei mitä hyvänsä  - keripukista luunmurtumiin -  ja kuluttajat menettivät luottamuksensa "lääkeketsuppiin".

Mielenkiintoista kyllä, jälkeenpäin on voitu todeta, että 1800-luvulla käytössä olleiden valmistusmenetelmien vuoksi sen aikaiset ketsupit saattoivat olla jopa lievästi myrkyllisiä.

Interesting journey of ketchup : from medicine to table condiment
How 500 years of weird condiment history designed the Heinz ketchup bottle
Ketchup was once used as a medicine

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Lapsuudessani 50/60-luvulla kohistiin suuresti jostain pieneen metallipurkkiin pakatusta tomaattituotteesta, jota epäiltiin myrkylliseksi. Syy taisi kuitenkin olla pakkauksen, josta liukeni jotain myrkkyä. Oli ehkä pyrettä eikä ketsuppia.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.