Onko kenelläkään mitään arviota koska Perillinen-trilogian kolmas osa julkaistaan.Edes epävarmasta arviosta olisi apua.

Kysytty
14.7.2007

Onko kenelläkään mitään arviota koska Perillinen-trilogian kolmas osa julkaistaan.Edes epävarmasta arviosta olisi apua.

Vastaus

Vastattu
16.7.2007
Päivitetty
16.7.2007

Samasta teoksesta on kysytty kirjastonhoitajalta aivan äskettäin, silloin tosin sen suomennoksesta. Silloin kysymykseen vastattiin näin:

Christopher Paolinin Perillinen-trilogiasta on toistaiseksi ilmestynyt suomeksi vain kaksi ensimmäistä osaa, Eragon ja Esikoinen. Ne on kustantanut helsinkiläinen Kustannusosakeyhtiö Tammi. Tutkin asiaa Tammen internetsivuilta, mutta sieltä ei löytynyt mainintaa kolmannen osan mahdollisesta ilmestymisajasta. Myöskään uusimmassa Tammenlehti-julkaisussa, joka sisältää ennakkotiedot piakkoin ilmestymässä olevista kirjoista, ei ollut tietoa asiasta. Kirjasarjojen kääntämiseen voi monista syistä tulla viivästyksiä, ja joskus kustantaja saattaa lopettaakin jonkin sarjan julkaisemisen kesken. Siitä tuskin kuitenkaan on kysymys tällä kertaa, koska kyseessä on näinkin suosittu trilogia. Sinun kannattaisi ottaa yhteyttä suoraan kustantajaan ja tiedustella asiaa sieltä. Tammen yhteystiedot löydät täältä: http://www.tammi.fi/asp/empty2.asp?P=5900&VID=default&SID=2800467417391…

Tämän vastauksen lisäksi Tammen sivuilta löytyy seuraava tieto:
Paolini asuu Yhdysvaltain Montanassa perheensä kanssa ja on aloittanut trilogiansa kolmannen osan kirjoittamisen.

Koska kirjastonhoitajalla ei ole käytössään kristallipalloa eikä muita ennustusvälineitä, vaikuttaa siis siltä, että joudut ottamaan yhteyttä suoraan kirjailijaan ja kysymään, milloin hän saa teoksensa valmiiksi. Voit myös tilata Paolinin uutiskirjeen osoitteesta http://www.alagaesia.com/signup.htm ja seurata tilannetta sen kautta. Tosin viimeisin kirje näyttää ilmestyneen yli vuosi sitten, ja siinä Paolini toteaa: As far as Book III goes, I’m finally making good headway. I took a few weeks off late last year to recover from my North American and European book tours. During my break, I spent a lot of time drawing and working out one of the dwarves’ two rune alphabets. Now, wonder of wonders, I am writing scenes that have been stuck in my head for over six years. Yay!

Voipa olla, ettei kirjailija itsekään osaisi vastata kysymykseesi.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.