Onko Helsingin kirjastoilla nimien lisäksi numerointi, jonka avulla kirjastot on yksilöity ja nopeammin tunnistettavissa? Esimerkiksi tähän tapaan: 03 =…

Kysytty
27.2.2011

Onko Helsingin kirjastoilla nimien lisäksi numerointi, jonka avulla kirjastot on yksilöity ja nopeammin tunnistettavissa? Esimerkiksi tähän tapaan:
03 = Rikhardinkatu
12 = Pasila
42 = Viikki
jne.
Mikä tuo numerointi on, kun ei löytynyt verkkosivulta?

Vastaus

Vastattu
1.3.2011
Päivitetty
4.8.2016

HelMet-kirjastoilla on tosiaan numerointi, joka perustuu kirjastojen sijaintialueen postinumeroon. Esimerkiksi Rikhardinkadun kirjasto sijaitsee osoitteessa Rikhardinkatu 3, jonka postinumero on 00130. Näin ollen kirjaston koodinumero on 13 tai vielä erityisesti H13, jos halutaan tuoda esiin, että kyse on Helsingin kirjastosta; Espoon kirjastoihin voidaan viitata koodilla E ja Vantaan koodilla V. Postinumeroista poikkeavat Pasilan kirjasto, joka pääkirjaston arvovallalla kantaa numeroa 01, ja kirjastoauto, jossa käytetään koodia 02. Kirjaston aineistossa esiintyy myös koodi 03, joka tarkoittaa siirtokokoelmaa eli kirjoja, jotka kiertävät kirjastosta toiseen vailla varsinaista pysyvää sijoituspaikkaa.

16 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Mistähän kirjastojen koodinumerot nyt löytää?

Koodeja ei enää löydä erikseen kirjaston sivulta. Postinumerot löytyvät kirjastojen osoitteista, esimerkiksi Oulunkylän postinumero on 00640, jolloin koodi on 64. Postin sivulla on postinumerohaku, mutta sitä ei voi käyttää kaupunginosien nimellä, http://www.posti.fi/henkiloasiakkaat/palvelut-verkossa/postinumerohaku… .

Törmäsin kysymykseen sattumalta. api.kirjastot.fi-palvelusta saa haettua seuraavan puutteellisen luettelon koodinumeroista (löytyy kentästä .extra.identificator). Toisena on nykyinen kirjastot.fi-id jota myös helmet käyttää (katso linkin osoitetta täällä kirjastolistaussivulla: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut )

E02 84791 Kirjastoauto Espoo
E10 84850 Tapiolan kirjasto
E14 84793 Laajalahden kirjasto
E23 84834 Ison Omenan kirjasto
E71 84795 Viherlaakson kirjasto
E73 84794 Laaksolahden kirjasto
E76 84787 Entressen kirjasto
E78 84790 Kauklahden kirjasto
E81 84789 Karhusuon kirjasto
E97 84833 Kalajärven kirjasto
H19 84871 Suomenlinnan kirjasto
H25 84851 Töölön kirjasto
H30 84855 Pikku Huopalahden lastenkirjasto
H37 84865 Pitäjänmäen kirjasto
H42 84847 Kannelmäen kirjasto
H53 84860 Kallion kirjasto
H55 84870 Vallilan kirjasto
H63 84857 Maunulan kirjasto
H64 84862 Oulunkylän kirjasto
H67 84852 Paloheinän kirjasto
H70 84859 Malmin kirjasto
H72 84858 Pukinmäen kirjasto
H73 84776 Tapanilan kirjasto
H75 84845 Tapulikaupungin kirjasto
H76 84853 Puistolan kirjasto
H77 84854 Jakomäen kirjasto
H82 84868 Roihuvuoren kirjasto
H84 84848 Laajasalon kirjasto
H89 84856 Sakarinmäen lastenkirjasto
H94 84863 Kontulan kirjasto
HKP 84786 Kotikirjasto
HSF 84849 Auroran sairaalan potilaskirjasto
HSL 84751 Kustaankartanon palvelukeskuksen kirjasto
HSM 84767 Roihuvuoren palvelukeskuksen kirjasto
HSP 84755 Myllypuron palvelukeskuksen kirjasto
HSR 84763 Riistavuoren palvelukeskuksen kirjasto
HSV 84750 Kontulan palvelukeskuksen kirjasto
HSY 84754 Lastensairaalan potilaskirjasto
HYA 84762 Psykiatriakeskuksen kirjasto
K01 84779 Kauniaisten kirjasto
V20 84869 Hakunilan kirjasto
V28 84875 Länsimäen kirjasto
V37 84872 Hiekkaharjun kirjasto
V40 84873 Koivukylän kirjasto
V45 84874 Lumon kirjasto
V62 84876 Martinlaakson kirjasto

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.