Oliko Pasilan kirjasto avoinna lauantaisin ja/tai sunnuntaisin 90-luvun alkupuolella, esim. vuonna 1992? Millaiset aukioloajat olivat?

Kysytty
20.9.2022

Oliko Pasilan kirjasto avoinna lauantaisin ja/tai sunnuntaisin 90-luvun alkupuolella, esim. vuonna 1992? Millaiset aukioloajat olivat?

Vastaus

Vastattu
26.9.2022
Päivitetty
28.9.2022

Kävin tutkimassa Helsingin kaupunginkirjaston toimintakertomuksia ja raportteja, mutta niin outoa kuin se onkin, missään ei kerrottu toimipisteiden aukioloaikoja. Löysin vain eräästä kehittämissuunnitelmasta maininnan siitä, että kirjastojen aukiolo on viikolla n. 10 tuntia, lauantaisin 5-6 tuntia ja jotkut toimipisteet pitävät jopa sunnuntaisin auki. Tämä kuvasti oloja 1990-luvun puoivälissä. Kirjaston historiaa kuvaavasta teoksesta löytyi maininta Pukinmäestä, joka piti oviaan auki sponsorien avulla, Kansanvalistajasta kansalaisten olohuoneeksi : Helsingin kaupunginkirjasto 1940-2005 / Mikko Laakso. Helsingin kaupunki, kaupunginkirjasto 2010.

Helsingin seudun puhelinluettelosta löytyvät aukioloajat Pasilan kirjastolle eli silloiselle pääkirjastolle vuodelta 1991, silloin pääkirjast oli auki lauantaisin 9.30-15 ja kiinni sunnuntaisin. Seuraavan vuoden luettelossa ei ole toimipisteiden aukioloaikoja.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Muistan että kesäviikonloppuna oli vaikea löytää avointa kirjastoa. Päädyin Oulunkylään, vaikka en asunut siellä päin.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.