Oletteko kuullut että Suomitutka olisi ikinä maksanut kenellekkään mitään

Kysytty
21.12.2014

Oletteko kuullut että Suomitutka olisi ikinä maksanut kenellekkään mitään

Vastaus

Vastattu
22.12.2014
Päivitetty
23.1.2019

"Suomitutka" on Sanoma-konsernin kuluttajapaneelipalvelu, joka lupaa maksaa rekisteröidyille jäsenille pienen korvauksen jokaisesta loppuun saakka viedystä vastauksesta. Palvelu (http://suomitutka.fi/) tarjoaa kaksi vaihtoehtoa: lahjoituksen WWF:n tilille tai Presentcard.fi:n lahjakortin (minimisumma 10 €, sitä pienempiä summia ei noteerata). Yhden vastauksen korvaus on palvelun mukaan 0,50-2 €.

Koska tällainen maksuliikenne on aina maksajan ja maksun saajan välinen luottamuksellinen asia, ei siitä ulkopuolisilla voi olla yleistä tietoa. Yleisen elämänkokemuksen perusteella voi kuitenkin arvella, että Sanoma Oy:n kaltainen toimija tuskin lähtee rikkomaan lupaustaan. Jos niin tapahtuisi, asiasta varmaan nousisi julkinen meteli. Tällä perusteella uskon, että Suomitutkan jäseneksi ryhtyville ja kyselyihin asianmukaisesti vastanneille on myös maksettu. Kannattaa kuitenkin muistaa, että palkkiot eivät tule rahana vaan lahjakortin muodossa riittävän vastausmäärän jälkeen.

Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto

49 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentit

Kommentoin todella vahaa kysymystä koska tämä tulee edelleen Googlesta "suomitutka"-haulla vastaan.

Minulla oli aikanaan Huuto.netin huutopaneelissa tunnari, josta vuosien varrella sain n. 60€ ulos 10€ erissä. Myöhemmin tämä tunnari siirrettiin Suomitutkan alle, josta olen tähän mennessä saanut n. 20€ ulos alle vuodessa 5€ erissä (minimi Paypal-tilille siirtämisestä on 5€, voi kerätä enemmänkin). Paypal vetää välistä muistaakseni 2%.

Joten kyllä, tuosta saa ihan konkreettista rahaa, jonka voi Paypalista siirtää vaikka tililleen, tai sitten käyttää osana maksaessaan jotain isompaa Paypalin kautta kortilla. Sillä ei rikastu, mutta muutamaan kyselyyn vastaaminen kuussa ei minusta ole erityisen ongelmallista, teen sitä yleensä tabletilla junassa ym. joutoaikana.

Kyllä ainakin minä olen saanut rahaa kyselyistä. Kyllä lahjakortin saamisessa kesti noin 1kk kunnes sain koodin ja itse kortti parissa päivässä.

Kyllä ainakin minä olen saanut rahaa kyselyistä. Kyllä lahjakortin saamisessa kesti noin 1kk kunnes sain koodin ja itse kortti parissa päivässä.

Kyllä ainakin minä olen saanut rahaa kyselyistä. Kyllä lahjakortin saamisessa kesti noin 1kk kunnes sain koodin ja itse kortti parissa päivässä.

Kyllä maksun saa, mutta pitää olla itse aktiivinen ja "tilata" lahjakortti. Korvausta ei lahjakorttina tule automaattisesti, koska pitää itse valita mihin liikkeeseen lahjakortin haluaa. Tuo valintamahdollisuus on tosi hyvä juttu.

Noissa pitää itse tilata tuo lahjakortti. Jos ei halua kaikkea Sanoman mainontaa samalla, mutta samat edut niin ainakin kotimainen Panelisti ( http://www.panelisti.com/ ) paneeli toimii tähän hyvin.

En lainkaan epäile etteikö saisi. Tileilläni on kahdesta paneelista satakunta euroa ja PayPal käytössä - ei vain ole ollut tarvetta siirtää vielä.

Odottelen parhaillaan suoritusta. Aiemmin on maksettu rahana melko nopeasti, mutta nyt suoritus on "käsittelyssä". En tiedä kuinka pitkään, mutta toivottavasti eivät käsittele pitkään, sen verran pikkurahan puute.

Pari kertaa vuodessa otan ulos sen verran lahjakortteina, että voin ostaa LP:n.

Kyllä rahaa on tullut ja maksut saanut ulos ,aikaisemmin. Mutta nyt on tullut ongelmaksi, että kyselyt päättyy virheeseen. Eli saat vastata kaikkiin kysymyksiin, mutta lopuksi tulee jokin virhe ilmoitus tai kommentti Sorry, et kuulu kohderyhmään!! Rahaa ei tule, jota nostaisi ulos. Asiakastuki syyttää minua, "koneesi IP- osoite on ulkomailla yms. potaskaa". Maahantuoja on sen joskun Suomeen tuonut, jonka jälkeen se ei ole ulkomailla käynyt!

Liityin puoli vuotta sitten ja olen saanut rahaa vastaamistani kyselyistä. Olen mukana myös kahdessa muussa paneelissa, liityin kyselyyn https://maksetutkyselyt.fi saitin kautta. Mielestäni Sanoman Suomitutka on näistä rahaa maksavista kyselypalveluista selvästi paras ja helpoin käyttää. Plussaa siitä, ettei turhaa markkinointiviestiä ja muuta roskaa tule kuten osassa heidän kilpailijoistaan.

Liityin puoli vuotta sitten ja olen saanut rahaa vastaamistani kyselyistä. Olen mukana myös kahdessa muussa paneelissa, liityin kyselyyn https://maksetutkyselyt.fi/suomitutka saitin kautta. Mielestäni Sanoman Suomitutka on näistä rahaa maksavista kyselypalveluista selvästi paras ja helpoin käyttää. Plussaa siitä, ettei turhaa markkinointiviestiä ja muuta roskaa tule kuten osassa heidän kilpailijoistaan.

Suomitutka on toiminut hyvin mutta kannattaa myös olla Suomipaneelin: https://www.suomipaneeli.fi/ jäsen jos haluaa tienata enemmän rahaa maksetuilla kyselyillä.

En pääse edes saldoa tarkastamaan, vaan heittää minut "kuinka päätän jäsenyyden".

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?