Olen yrittänyt etsiä yhtä lastenkirjaa, jonka omistimme 2000-luvun alussa. Muistamme sisarusteni kanssa sen verran, että kirjassa oli ilmeisesti jättiläinen …

Kysytty
8.6.2019

Olen yrittänyt etsiä yhtä lastenkirjaa, jonka omistimme 2000-luvun alussa. Muistamme sisarusteni kanssa sen verran, että kirjassa oli ilmeisesti jättiläinen (ehkä kuningas?) ja pieniä peikkoja/ihmisiä. Kaupungissa oli joskus niin kuuma auringonpaiste, että asfaltin reunalla paistettiin munia, ja jättiläinen leikki pienten peikkolasten kanssa piilosta rannalla, jolloin kaivautui itse kokonaan rantahiekan alle. Olisi ihanaa, jos oikea kirja löytyisi nyt vuosien päästä!

Vastaus

Vastattu
10.6.2019

Arvelisin, että etsitty kirja on Niilo Keräsen Soiperoisten maa (Otava, 1993).

Soiperoisten maan jättiläiskuningas Abu-Abdullah rakasti lapsia ja usein hän asettui makaamaan hietikolle, ja peikkolapset kiipeilivät hänen viiksissään ja vaatteissaan, nousivat hänen päälleen ja laskivat liukumäkeä hänen nenäänsä pitkin. Maan mustat asfalttitiet höyrysivät kuumuudesta - ne olivat niin kuumia, että peikkoäidit paistoivat paistinpannuillaan kananmunia asfaltilla välipalaksi lapsillensa.

Soiperoisten maasta, sen kuninkaasta ja peikoista kerrotaan myös kirjassa Soiperoisten maan kuningas (Otava, 1996).

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.