Olen pitkään miettinyt voisikohan lapsuuteni lempikirjaa löytää enää mistään. Luin/minulle luettiin kirjaa 90-luvun puolivälissä eikä yksityiskohtia kauheasti…

Kysytty
11.7.2022

Hei,

Olen pitkään miettinyt voisikohan lapsuuteni lempikirjaa löytää enää mistään. Luin/minulle luettiin kirjaa 90-luvun puolivälissä eikä yksityiskohtia kauheasti ole jäänyt mieleen, joten yritys voi kyllä olla toivoton. Kirja oli isokokoinen ja aika paksukin, ja sen kannet olivat siniset. Kirjan päähahmo tuli eläinvanhemmilleen haikaran tuomana, mutta olikin oudon värinen - sininen. En enää ole varma oliko kyseessä nalle vai elefantti vai mikä, mutta se kuitenkin lopulta löysi ystäviä metsän muista eläimistä ja sai kokea ties mitä seikkailuja. Olen muistellut että kirjan nimi olisi ollut Sininen nalle, mutta tuolla nimellä ei ole netistä löytynyt osumia, joten olen alkanut epäillä muistikuvaani.

Vastaus

Vastattu
14.7.2022

Valitettavasti varmaa vastausta en pysty antamaan kysymästäsi kirjasta. Ehdottaisin seuraavia teoksia: Busquets, Carlos: Pieni sininen kani (1994) West, Michael: Sininen karhu (1991) tai Leppänen, Anja: Nalle sininen. Mikäli näistä mikään ei ole oikea, voit kokeilla hakea kirjaa sinisen kannen perusteella Kirjasammon kansikuvahausta.

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.