Olen muutaman vuoden koittanut muistaa erästä lapsuuden kirjaa. Kirja on todennäköisesti ilmestynyt 90-luvulla tai 2000-luvun alussa. Muistan sen verran että…

Kysytty
12.8.2020

Hei! Olen muutaman vuoden koittanut muistaa erästä lapsuuden kirjaa. Kirja on todennäköisesti ilmestynyt 90-luvulla tai 2000-luvun alussa. Muistan sen verran että teos oli fantasiaa, siinä esiintyi haltijoita ja susia. Kirjan päähenkilö oli nuori tyttö jolla oli kädessään jonkinlainen merkki, hän lähti matkalle suden kanssa ja tapasi matkalla toisen haltijan.
Muistaakseni kirja saattoi olla suomalaisen nuoren kirjailijan esikoisteos, en tiedä onko hän kirjoittanut sen jälkeen.
Kiitos jos löydät lapsuuteni rakkaan kirjan ja hyvää syksyä! :)

Vastaus

Vastattu
12.8.2020

Olisikohan kyseessä kenties Viivi Hyvösen Etsijä (WSOY, 1995)?

"Werian-tyttö löydetään vauvana haltiaklaanin keskuspuun juurelta, kädessään Pyhän Puun merkki. Miehillä merkki tarkoittaa shamaaniutta, mutta että tyttö olisi shamaani... sehän olisi ennenkuulumatonta!"

Etsijän lisäksi Hyvöseltä on ilmestynyt kaksi kirjaa: fantasiaromaani Mahlaa suonissaan (WSOY, 1999) ja tieteisromaani Apina ja Uusikuu (WSOY, 2008).

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.