Olen lukenut, että poliitikko Pauli Saapungin isä oli saksalainen sotilas. Onko siitä kerrottu koskaan tarkemmin, mitä hänelle tapahtui ja osallistuiko hän…

Kysytty
28.12.2018

Olen lukenut, että poliitikko Pauli Saapungin isä oli saksalainen sotilas. Onko siitä kerrottu koskaan tarkemmin, mitä hänelle tapahtui ja osallistuiko hän poikansa kasvattamiseen vai kasvattiko Saapungin äiti hänet yksin?

Vastaus

Vastattu
28.12.2018
Päivitetty
29.12.2018

Pauli Saapungin  isä Franz Lengauer oli jo perääntymässä Norjan kautta kotiinsa Baijeriin, kun Pauli syntyi evakossa Oulussa huhtikuun toisena päivänä 1945. Franz Langauer oli kolmena vuonna tehnyt heinät Saapungin kylässä. Paulin kasvattivat hänen äitinsä ja isovanhempansa, joiden luona Pauli asui, kunnes muutti äitinsä avioiduttua Yrjö Mustosen kanssa uuteen kotiin vuonna 1957. Pauli Saapunki tapasi isänsä Göttingin kylässä kesällä 1974. Isä kertoi että hänellä oli toinen poika, Roland Norjassa. Isä kuoli 23.9.1988, ennen Pauli Saapungin suunnittelemaa uutta  matkaa. Vuonna 1996 Pauli Saapunki matkusti Saksaan ja tapasi serkkujaan. Ilmeni että Franz Lengauer oli elänyt poikamiehenä koko ikänsä.

Lähde: Saapunki, Pauli : Saksalaissotilaan poika, 1996

8 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.