Olen kuullut että myös uskonpuhdistaja Martti Luther arvioi tai ennusti vuosiluvun jolloin maailmanloppu hänen laskelmien mukaan pitäisi tulla. Löytyykö…

Kysytty
2.12.2011

Olen kuullut että myös uskonpuhdistaja Martti Luther arvioi tai ennusti vuosiluvun jolloin maailmanloppu hänen laskelmien mukaan pitäisi tulla.
Löytyykö tälläista mainintaa mistään Lutherin kirjoista tai hänestä kirjoitetuista kirjoista?
Jos löytyy niin voisinko saada Lutherin kirjoituksen asiasta postiini suomennettuna? En osaa saksaa.

Vastaus

Vastattu
5.12.2011
Päivitetty
5.12.2011

Luther (1483-1546) epäilemättä uskoi elävänsä viimeisiä aikoja. Tätä vakaumusta, joka oli hänen aikalaisilleen muutenkin tyypillinen, vahvisti kokemus, että katolisen kirkon korkein johto, Rooman paavi, torjui kokonaan hänen uudistusvetoomuksensa, vieläpä julisti hänet kirkonkiroukseen v. 1520. Kirkkoisä Augustinukseen (354-430) liittyen Luther oli tottunut ajattelemaan, että kirkon historiassa oli kolme vaihetta: vainojen aika - harhaopettajien aika - valheen ja väkivallan aika. Jo edellisillä vuosisadoilla kirkon uudistamista vaatineet olivat vakuuttuneet siitä, että elettiin tätä viimeistä vaihetta. Koska nyt oli osoittautunut, että paavi esti Jumalan sanan vapaan julistamisen, juuri hänen täytyi olla se Raamatun ennustama antikristus, jonka Kristus surmaisi suunsa henkäyksellä, so. nyt vapautetun evankeliumin saarnalla, ja tulemisensa kirkkaudella (2. Tess. 2:3-8).

Vuosina 1521-1522 kirjoitetussa 2. adventtisunnuntain evankeliumisaarnassa (tekstinä Luuk. 21:25-26) Luther yhdisti jakeessa 26 mainitun loppua merkitsevän 'taivaiden voiman järkkymisen' vuonna 1524 tapahtuvaksi tiedettyyn planeettojen kohtaamiseen. Odotettu Kristuksen tulemus ei kuitenkaan tapahtunut - Luther itsekin mukautui uuteen tilanteeseen solmimalla avioliiton kesäkuussa 1525 - sen sijaan uskonpuhdistusliikkeen yhtenäisyys rupesi pahasti särkymään, minkä Luther tulkitsi antikristuksen uudeksi hyökkäykseksi. Samanaikaisesti turkkilaisten eteneminen Kaakkois-Euroopassa näytti uudelta antikristilliseltä vallalta paavinvallan ohella.

Lutherin ystävä Michael Stifel laski juutalaisen perinteen perusteella, että Kristuksen paluu tapahtuisi 19.10.1533 kello 8 aamulla. Tällaisista laskelmista Luther sanoutui irti, sillä hän katsoi että Kristuksen tarkka tuloaika oli Jumalan salaisuus. Ilmestyskirjaa, jonka perusteella tällaisia laskelmia kristittyjen pirissä usein on tehty, Luther yleensäkään ei suuremmin arvostanut, mikä näkyy hänen vuodelta 1522 peräisin olevista Uuden testamentin esipuheistakin: "apostolit eivät askaroi näyissä, vaan ennustavat selvällä ja kuivalla tavalla, niin kuin Pietari, Paavali ja Kristus evankeliumeissa tekevät."

Luther oli myös omaksunut yleisen ajatuksen, että ihmiskunnan historia kestäisi 6000 vuotta. Koska maailman luomisesta oli hänen aikanaan kulunut noin 5500 vuotta, olisi lopun tultava viimeistään noin v. 2040. Hänen henkilökohtainen vakaumuksensa kuitenkin oli, että Jumala ei odottaisi niin kauan.

Lutherin teosten tieteellisessä julkaisussa (Weimarer Ausgabe) on yli 100 nidettä tutkielmia, kiistakirjoituksia, raamatunselityksiä kirjeitä, saarnoja, luentoja ja ns. pöytäpuheita. Ajatuksiaan lopun ajan tapahtumista hän luultavasti esitteli useissa erilaisissa yhteyksissä, myös kirjeissään ja muiden muistiin merkitsemissä pöytäpuheissaan. Johdonmukaista ja yhtenäistä käsitystä tarkasta ajankohdasta hänellä ei liene ollut.

Mainittu 2. adventtisunnuntain saarna on suomeksi luettavissa mm.

Luther, Martti
Kirkkopostilla 1. - Evankeliumiyhdistys, useita painoksia.

Arffman, Kaarlo
Mitä oli luterilaisuus : johdatus kadonneeseen eurooppalaiseen kristinuskon tulkintaan. - 4. p. - Gaudeamus, 2009.

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.