Olen kiinnostunut suomalaisesta mytologiasta. Olen lukenut, että taikasanoina käytettyjä "luotteita" on säilynyt vain vähän, sillä ne olivat salaisia ja menettivät tehonsa, jos ne sanottiin ääneen. Niitä on säilynyt vähän - mikä tarkoittaa, että joitain luotteita on siis tiedossa.
Olen yrittänyt selvittää, millaisia luotteet olivat. Olivatko luotteet yksittäisiä sanoja vai enemmänkin sanalitania? Mistä löytäisin nämä luotteet, joita on oikeasti käytetty?
Vastaus
Loitsu- ja luote- sanoja käytetään kansanperinteessä toistensa synonyymeina. Perinteentutkimuksen terminologia –verkkojulkaisu määrittelee loitsun seuraavasti: ”LOITSUT, (incantations) suorasanaisia tai runomittaisia sanakaavoja, joiden esittämisen, loitsimisen, kuvitellaan välittömästi saavan aikaan tai estävän jotakin tai pakottavan jonkin yliluonnollisen olennon toimimaan halutulla tavalla. Loitsut ovat miltei aina tiettyyn kaavaan vakiintuneita.”
Värmlannin suomalaisten keskuudessa säilyi vanha noitaa ja tietäjää tarkoittava sana runoi. Sanan taustalla on skandinaavisperäinen sana rūna, ’salaisuus’, ’taikamerkki’, ’riimu’. Anna-Leena Siikalan mukaan ”’runoi’ oli laulava tietäjä, luotteiksi kutsuttujen salaisten pyhien loitsusanojen taitaja. Luote-sanan katsotaan olevan samaa germaanista sanaperhettä kuin esim. muinaisnorjan blót, ’pakanallinen uhri(juhla)’, ’epäjumala’. Se rinnastuu saamelaiseen vanhaan sanaan luotte, joiku, vanha loitsulaulu.
Loitsut on tavattu jakaa neljään ryhmään: manaukset, rukousloitsut, kertovat loitsut ja syntyloitsut. Näillä on ollut siis erilainen käyttötarkoitus, ja ne poikkeavat toisistaan myös muodoltaan. Manaukset ovat tyypillisesti lyhyitä, monesti suorasanaisia uhkauksia. Rukousloitsuissa yhdistyy esikristillinen ja kristillinen perinne. Syntyloitsuissa kerrotaan ensin esim. taudin synty, kun sen tietää ja paljastaa, voi taudin voittaa. Kertovan loitsun vaikutus perustuu myyttien esittämiin ennakkotapauksiin. Länsisuomalaiset loitsut ovat tyypillisesti olleet huomattavasti lyhytsanaisempia kuin itäsuomalaiset ja karjalaiset ja usein suorasanaisiakin. Idässä on käytetty pitkiä kalevalamittaisia eeppisiä loitsuja.
Tietäjän (šamaanin, noidan) työ perustui nimenomaan salaisen tiedon ja voiman hallitsemiseen. Anna-Leena Siikala kutsuu loitsuja osuvasti ”tietäjän työkaluiksi”. Tästä syystä kaikkia loitsuja ei haluttu kertoa muille, sillä loitsun voiman voi menettää, jos sen kertoo eteenpäin. Siksi perinteenkerääjien oli vaikea saada tietäjiä paljastamaan loitsujaan. Kertojilla olikin tapana jättää pois sana sieltä, toinen täältä. Kun kertojaa pyydettiin toistamaan loitsu moneen kertaan, se saatiin kuitenkin yleensä kokonaan talteen, kun kertoja ei muistanut, mitä oli jättänyt pois. Tällaiset loitsut ovat siis jotain muuta kuin kansanmagian loitsut, joita kuka tahansa voi käyttää esim. arkielämän helpottamiseksi tai pahan torjumiseksi, ja jotka olivat yleisessä tiedossa. Toinen syy loitsusanojen salaamiseen on ollut pelko virkavallan rangaistuksista, pahimmassa tapauksessa loitsun varomaton lausuminen on voinut johtaa kuolemantuomioon.
Loitsuja voi löytää helposti Suomalaisen kirjallisuuden seuran verkkosivuilta, Suomen kansan vanhat runot –tietokannasta. Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) julkaistiin moniosaisena kirjasarjana lähes kaikki arkistoihin tallennettu ja kirjallisista lähteistä löydetty kalevalainen runous. SKVR-tietokanta perustuu tähän teokseen. Loitsut löytyvät tietokannasta Rajaa runotyypillä –valikosta hakemalla. Niihin liittyy saateteksti siitä, mistä ja milloin loitsu on kerätty ja joskus muutakin tietoa. https://skvr.fi/skvr-teos
Salaisempia loitsuja tai luotteita on joskus kirjattu noitaoikeudenkäyntien pöytäkirjoihin. Niistä löytyy tietoa esim. seuraavista kirjoista: Nenonen, Marko: Noituus, taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla vuosina 1620-1700 (myös vapaana verkkoversiona); Nenonen, Marko: Synnin palkka on kuolema: suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1700-luvulla; Lappalainen, Mirkka: Pohjoisen noidat: oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa.
Loitsuista ja tietäjistä voi lukea esim.: Pulkkinen, Risto & Lindfors, Stina: Suomalaisen kansanuskon sanakirja; Siikala, Anna-Maija: Itämerensuomalainen mytologia; Siikala, Anna-Maija: Suomalainen šamanismi.
Kommentoi vastausta