Olen joskus 1980-luvun lopulla tai 1990 luvun alussa lukenut L Frank Baumin Ozin maasta pohjautuvia sarjakuva-albumeita. Haluaisin löytää ne uudelleen…

Kysytty
28.1.2015

olen joskus 1980-luvun lopulla tai 1990 luvun alussa lukenut L Frank Baumin Ozin maasta pohjautuvia sarjakuva-albumeita. Haluaisin löytää ne uudelleen. Osaatteko neuvoa mistä saisin kyseisen sarjan käsiini. Piki-tietokanta löysin haulla vain yhden ja se on julkaistu vasta 2010-luvulla

Vastaus

Vastattu
29.1.2015
Päivitetty
29.1.2015

Mahtaisivatkohan tässä olla kyseessä Semicin vuonna 1987 kustantaman Ihmemaa Oz -sarjan kirjat, joita ilmestyi kaikkiaan neljä: Dorothy kohtaa popsijat, Dorothyn uudet ystävät, Smaragdikaupunki lähenee ja Prinsessa Ozma. Kirjastoluokitusten perusteella nämä sarjakuva-albumin kokoiset, noin 30-sivuiset kirjat tosin eivät liene varsinaisia sarjakuvia, vaan enemmänkin kuvitettuja kertomuksia. Niitä näkemättä en kuitenkaan pysty arvioimaan, kuinka sarjakuvamaisia ne toteutukseltaan ovat.

PIKI-kirjastoista näitä ei valitettavasti enää ole saatavilla, mutta muualta Suomesta tähän sarjaan kuuluvia kirjoja vielä löytyy, eli kaukolainaamalla niitä on mahdollista saada luettavaksi Pirkanmaallekin.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.