Olen hukannut sadun. Jossain suomenkielisessä satukirjassa se on ja ainakin Tampereen pääkirjastossa Metsossa muistan sitä lukeneeni. Muistaakseni sen nimi oli…

Olen hukannut sadun. Jossain suomenkielisessä satukirjassa se on ja ainakin Tampereen pääkirjastossa Metsossa muistan sitä lukeneeni. Muistaakseni sen nimi oli Kaupin poika, mutta se ei ole se, mikä on kirjassa nimeltä Tarulinna.

Referaatti:
Oli rikas kauppias, jolla oli poika. Ajelivat talvella reellä kylän läpi ja poika näki, kuinka suutarin verstas paloi ja suutarin perhe seisoi avojaloin kylmässä lumessa. Hän nauroi, koska hänestä se oli niin vallatonta. Sitten poika vakavoitui ja kysyi isältä, miksi suutarin perhe saisoo paljain jaloin lumessa.

"Siksi, että he ovat köyhiä eikä heillä ole varaa kenkiin," vastasi kauppias.

Poika mietti hetken ja kysyi: "tuleeko meistäkin köyhiä joskus, isä?"

Silloin otti kauppias sormuksen sormestaan. Reki ajoi juuri sillan yli ja kauppias heitti sormuksen jokeen sanoen: "niin kauan kuin tämä sormus on hukassa, me pysymme rikkaina!"

Saapuivat sitten kotiin, komeaan puukartanoon ja kävivät yöpuulle. Mutta seuraavana iltana, kauppiaan leikatessa komeaa haukea, joka oli pyydystetty samana päivänä, hän löysi sieltä pois heittämänsä sormuksen. Poika tunnisti sormuksen: "voi isä, nyt meistä tulee köyhiä!"

"Höpsis," vastasi kauppias. "Se on vain lorua."

Ja rehvakkaana kävi kauppias yöpuulle, mutta yöllä hän heräsi huoleen ja pelkoon. Hiljaa hän nousi vuoteestaan, keräsi aarteensa ja hautasi ne kartanon pihalle kaiken varalta. Tämän jälkeen hän meni nukkumaan.

Kävi sitten niin, että erään palvelijan unohtama kynttilä sytytti verhot tuleen. Nopeasti levisi tuli puisen kartanon seinissä ja ennen kuin ihmiset ehtivät säikähdyksestään toipua, koko kartano oli liekeissä. Palvelijat pakenivat kauhuissaan, kauppias itse paloi kartanoonsa. Kauppiaan pienen pojan palvelijat kuitenkin ehtivät pelastaa ja jättivät hänet maahan seisomaan kartanon luo. Siinä pikkupoika seisoi avojaloin lumessa, itkua tuhertaen, sillä jalkoja paleli kovin.

Silloin saapui ihmisiä läheisestä kylästä. Suutarin vaimo huomasi pienen pojan, nosti hänet syliinsä, peitteli palelevat pikkujalat paksulla huivilla ja kantoi kotiinsa.

---

Mahtaisikohan kukaan tunnistaa? Kaipaan satua.