“Niin ehkä tosiaan katse, kosketus, ihmisen lämpö
riittää elämäksi, koska sen on pakko riittää.
Vain aavistus, tunne toisen ihmisen,
kaltaisensa, samanlaisesta yksinäisyydestä,
erottavasta ja yhdistävästä kuilusta,
jota sanat eivät koskaan voi siloittaa.
Aavistamalla vain voi kokea toisen ihmisen,
ei koskaan sanoilla, ei edes parhaiten harkituilla,
tarkimmin analysoiduilla sanoilla.
Sen tietää kai parhaiten kirjailija,
joka ymmärtää voivansa sanoa parhaansa,
tosimpansa aina vain rivien välissä. (M. Waltari,?)
Vastaus
"Runo" on tosiasiassa suorasanaista tekstiä, lainaus Waltarin Ihmisen ääni -kirjan luvusta 'Yksinäisyys'. Siinä Waltari pohdiskelee yksinäisyyden ongelmaa ja pyrkii aluksi lähestymään aihetta "erään pöytälaatikkorunonsa" avulla, jonka säkeet – "vain katse, kosketus, ihmisen lämpö / riittää elämäksi / muukalaiselle" – luovat pohjan pohdiskelulle, jonka osa kysymyksen sitaatti on. (Waltarin toistama vuodelta 1947 peräisin oleva pöytälaatikkoruno on julkaistu hieman Ihmisen ääni -versiosta poikkeavassa muodossa nimellä Muukalainen kokoelmassa Pöytälaatikko : muistoja ja muistiinpanoja 1945-1967. Myös myöhempi Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 -valikoima sisältää Muukalaisen alkuperäisessä asussaan.)
Runosäkeitä seuraa etsitty lainaus: "Niin, ehkä tosiaan katse, kosketus, ihmisen lämpö riittää elämäksi, koska sen on pakko riittää. Vain aavistus, tunne toisen ihmisen, kaltaisensa, samanlaisesta yksinäisyydestä, erottavasta ja yhdistävästä kuilusta, jota sanat eivät koskaan voi silloittaa. Aavistamalla vain voi kokea toisen ihmisen, ei koskaan sanoilla, ei edes parhaiten harkituilla, tarkimmin analysoiduilla sanoilla. Sen tietää kai parhaiten juuri kirjailija, joka ymmärtää voivansa sanoa parhaansa, tosimpansa aina vain rivien välissä." (s. 32-33)
Kommentoi vastausta