Naapuri löysi tontiltaan 1802 vuoden 1/2 skillingin. Mitä tuolla rahalla sai 1800 luvun alkupuolella ostettua.

Kysytty
3.8.2018

Moi
Naapuri löysi tontiltaan 1802 vuoden 1/2 skillingin.
Mitä tuolla rahalla sai 1800 luvun alkupuolella ostettua.

Vastaus

Vastattu
4.8.2018
Päivitetty
4.8.2018

Vuonna 1776 päätetyn ja 1777 voimaan tulleen rahanuudistuksen jälkeen Ruotsin päärahaksi tuli riikintaaleri, joka jakautui 48 killinkiin (skilling) ja killinki puolestaan 12 Suomessa yleensä äyriksi kutsuttuun "runstykkiin" (runstyck). Ensimmäiset varsinaiset killinkiarvoiset kuparirahat lyötiin vuonna 1802, vasta neljännesvuosisadan kuluttua rahanuudistuksesta. Osa niistä valmistettiin leimaamalla entisiä 2 ja 1 äyrin lantteja killingeiksi ja puoliksi killingeiksi. Pienimpiä killinkiarvoisia kolikoita käytettiin lähinnä vaihtorahoina, suurta ostovoimaa niillä ei ollut. Jonkinlaisen mielikuvan kolikon arvosta antanee silmiini osunut tieto, jonka mukaan 1700-luvun lopulla riikintaalerilla sai ostettua neljä paria villasukkia, eli yhden sukkaparin hankkimiseksi olisi tarvittu 24 puolen killingin kolikkoa.

Lähde: Tuukka Talvio, Raha Suomessa ennen euroa

6 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Toivottavasti naapuri toimitti rahan Museovirastolle, kuten muinaismuistolaki määrää, yhteisen kulttuuriperintömme suojelemiseksi.
"Irtainten muinaisesineiden osalta säädetään, että vähintään sata vuotta vanhaksi oletettavan rahan, aseen, työkalun, koristeen, astian, kulkuvälineen tai muun sellaisen esineen, jonka omistajaa ei tiedetä, löytäjän on toimitettava esine sellaisenaan Museovirastoon, jolla on oikeus lunastaa esine korvausta vastaan."
Muinaismuistolaki 295/1963, 16 §
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1963/19630295

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.