Muistan lapsuudestani Lasten omaan kirjakerhosta tulleen satukirjan, joka jäi mieleeni. Se oli tarina, joka kertoi pojasta ja isosta mustasta koirasta tai…

Kysytty
8.1.2019

Hei. Muistan lapsuudestani Lasten omaan kirjakerhosta tulleen satukirjan, joka jäi mieleeni. Se oli tarina, joka kertoi pojasta ja isosta mustasta koirasta tai sudesta, joka osasi lentää ja hieno taiteellisen oloinen kuvitus. Tunnelma kirjassa oli hieman pelottava, mutta ihan onnellinen loppu siinä oli. Kirja ei ollut Disneyn tuotantoa. Kirja on jäänyt pysyvästi mieleeni ja olisi kiva metsästää se itselleni jostain, jos vain tietäisin mistä kirjasta on kyse.

Vastaus

Vastattu
8.1.2019
Päivitetty
9.1.2019

Kyseessä saattaisi olla Liisa Karakorven kirjoittama ja Pirjo Lindbergin kuvittama Lentävä Lallero, Lasten oman kirjakerhon kuukauden kirja 134 vuodelta 1986. Siinä kuusivuotias Reittu haaveilee lentävästä mustasta koirasta, jonka nimi on Hurja. Reittu tutustuu samanikäiseen Helenaan, joka puolestaan tahtoisi Lallero-nimisen lentävän corgin. Kumpikin lapsista on varma, että jo seuraavana yönä juuri hänen koiransa lentää Reitun huoneeseen. Helena jää Reitun luo yöksi nähdäkseen, mitä tapahtuu. Lopulta kuuluu jysähdys, ja katolla istuu kuin istuukin koira...

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.