Mite vakiintunut elintarvikkeiden pakkauskoot? Esim 1 litra maitoa , 500g voita, 400g jauhelihaa jne.

Kysytty
24.9.2018

Mite vakiintunut elintarvikkeiden pakkauskoot? Esim 1 litra maitoa , 500g voita, 400g jauhelihaa jne.

Vastaus

Vastattu
1.10.2018
Päivitetty
1.10.2018

Elintarvikkeita mitattiin vanhastaan hyvin monenlaisilla mittayksiköillä. Desimaaleihin perustuva metrijärjestelmä (mm. metri, litra ja gramma) kehitettiin Ranskassa 1700-luvulla. Suomessa siirryttiin metrijärjestelmän käyttöön 1800-luvun lopulla.

Varsinaista syytä siihen, miksi juuri yksi litra ja 500 grammaa ovat vakiintuneet pakkauskooksi maidolle ja voille, en ole onnistunut löytämään. Tuntuu kuitenkin loogiselta, että pakkauskoko on tasaluku: yksi litra tai puoli kiloa. Jo ennen kuin maito myytiin pakattuna, käytettiin ns. tinkimaidon myyntiin yleensä litran mittaa.

Atrian sivuilla kerrotaan, että jauhelihan teollinen tuotanto alkoi vuonna 1992, kun Atria toi ensimmäisenä valmiiksi pakatun jauhelihan markkinoille. Sitä ei kerrota, minkä kokoisia ensimmäiset pakkaukset olivat. Nykyään eri valmistajilla näyttää olevan hyvin eri kokoisia pakkauksia jauhelihalle.

Elintarvikkeiden pakkaamiseen ja pakkauksiin kiinnitetään nykyään yhä enemmän huomiota. Pakkausten ympäristövaikutukset ja kierrätysmahdollisuudet vaikuttavat pakkausmateriaalin valitaan. Myös pakkauskokoja mietitään. Esimerkiksi Pienessä pakkausoppaassa (Suomen pakkausyhdistys ry., 2018) asiasta mainitaan näin: "Pakkausta suunniteltaessa ja valittaessa olisi pyrittävä sellaisiin koko, muoto- ja materiaaliratkaisuihin, että pakkaus säilyttäisi ja suojaisi tuotetta tehokkaasti, jotta ketjussa ja kuluttajilta syntyvä ruokahävikki jäisi mahdollisimman pieneksi. Sinkkutalouksissa ruokahävikki on suurempaa uin muissa kotitalouksissa, mihin liian suuret pakkauskoot saattavat olla yksi keskeinen tekijä."

Käytetyt lähteet:

Pieni pakkausopas (Suomen pakkausyhdistys ry., 2018) http://www.pakkaus.com/wp-content/uploads/2018/02/Pakkausopas.pdf

Tiima, tiu, tynnyri. Miten ennen mitattiin? (Turun maakuntamuseo, 2004)

http://www04.edu.fi/elintarvikkeidenpakkaaminen/index.shtml

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.