Mitä voisi tehdä, kun Suonion (Julius Krohn 1835-1888) lastenrunoihin sävellettyjä lauluja on yhä uusissa lastenlaulukokoelmissa ja äänitteissä ainakin yli…

Kysytty
17.9.2013

Mitä voisi tehdä, kun Suonion (Julius Krohn 1835-1888) lastenrunoihin sävellettyjä lauluja on yhä uusissa lastenlaulukokoelmissa ja äänitteissä ainakin yli kymmenen vuoden ajan merkitty Evert Suonion (1871-1934) sanoittamiksi?(Mm.Reippaat äidit-lauluyhtyeen levy Maailmankiertue, Kiima-records 2009)

Mielestäni on Suomen lastenkulttuurin historian kannalta, ikävää, jos netissäkin leviävä väärä tieto muuttuu vähitellen "viralliseksi totuudeksi". Kuuluvathan Suonion runot maamme vanhimpiin suomenkielisiin lastenrunoihin, ja nykyisin pari suosituinta niistä tunnetaan etupäässä juuri lauluina.

Runokokoelmissa vastaavaa virhetietoa ei tietääkseni ole koskaan ollut.

Valitettavasti huomasin virheen vasta, kun markkinoilla oli jo lukuisia teoksia, joissa nimi Suonio oli yhdistetty nimenomaan Evert Suonioon. Joukossa on ainakin yksi Otavan kustantama oppikirjakin.

Hupaisaa on, että Evert Suonio oli n. 1-vuotias v.1872, kun esim. runo Hopoti hoi julkaistiin ensimmäisen kerran.

Olen ollut vaihtelevalla menestyksellä yhteydessä julkaisijoihin ja myös Teostoon, jolta k.o. tieto on heidän kertomansa mukaan saatu. Vain Tammen kustannustoimittaja suhtautui vakavasti ilmoitukseeni virheellisestä tekijännimestä ja korjasi sen Kultaisen Laulukirjan seuraaviin painoksiin.

Vastaus

Vastattu
19.9.2013
Päivitetty
19.9.2013

Virheellisten tietojen merkitsemistä julkaisuihin ei voi mitenkään estää, kuten ei myöskään virheellisten tietojen monistumista, kun ne saadaan tietosanakirjan tai Teoston kaltaisesta auktoriteettilähteestä. Tämä on ikävää, mutta valitettavasti myös vääjäämätön tosiasia.

Silti tällaisista asioista kannattaa sitkeästi julkisuudessa muistuttaa, koska se on ainoa keino edes rajata haittoja ja lisätä oikean tiedon esiintymistä. Tässä suhteessa kustantajat ja esimerkiksi juuri Teoston rekisteri ovat tärkeässä asemassa.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa on perushankaluutena se, ettei nimeen "Suonio" satunnaisesti törmäävä välttämättä tiedä, että kyseessä on tavallisen suomalaisen sukunimen lisäksi taiteilijan salanimi, vaan olettaa löytäneensä sukunimen ilman etunimeä. Evert Suonio on looginen oletus mahdolliseksi "oikeaksi" nimeksi.

Meillä kirjastoissa käytetään ns. viittausjärjestelmää, jonka avulla voidaan ohjata ei-käytettävästä nimenmuodosta käytettävään. Esimerkiksi HelMet-tietokannassa voi käyttää sekä muotoa "Suonio" että muotoa "Krohn, Julius" ja näitten välillä on ristiinviittaus. Mutta tästäkään ei ole apua, jos virhe tapahtuu jo sanan "Suonio" tulkinnassa. Näitä virheitä edistää se ikävä tapa, että monissa julkaisuissa kuitataan niin säveltäjät kuin sanoittajatkin pelkällä sukunimellä. Niissä tilanteissa myös Evert Suoniosta tulee "Suonio".

Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto

16 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.