Mistä saisin tietoa 2000-luvun alun ajasta, esim. politiikasta, kulttuurista, kirjallisuudesta ym.ym.?

Kysytty
12.2.2010

Mistä saisin tietoa 2000-luvun alun ajasta, esim. politiikasta, kulttuurista, kirjallisuudesta ym.ym.?

Vastaus

Vastattu
15.2.2010
Päivitetty
15.2.2010

Otavan vuosittain julkaisema Mitä Missä Milloin - kansalaisen vuosikirja on mitä parhain lähdeteos sekä maailman että kotimaan tapahtumiin. Siitä löytyy tietoa niin ajan ilmiöistä ja tapahtumista, eri tieteenalojen uusista tutkimuksista, eri taiteenlajien ja populaarikulttuurin trendeistä sekä urheilusta. Vuosikirjat sisältävät paljon "pikkutietoa" kuten kirjan käsittelemän ajanjakson aikana kuolleita merkittäviä henkilöitä ym., mutta myös yleisiä linjauksia kuten kuluneen vuoden kaunokirjallisuuden aiheita ja teosten esittelyjä. Myös tuona aikana suostituiksi tulleet tai paljon julkisuudessa käsitellyt harrastukset saavat oman lukunsa.

Mitä Missä Milloin -vuosikirjat on nimetty siten, että ne kattavat ajanjakson puolestatoista vuodesta puoleen vuoteen ennen kirjan nimessä mainittua vuosilukua. Esimerkiksi Mitä Missä Milloin 2002 kattaa ajanjakson syyskuu 2000 - elokuu 2001.

Muita vuosikirjoja:
Taidetoimikuntien vuosikatsaus (vuosittain; eri taiteenaloille, taiteilijoille ja projekteihin myönnettyjä apurahoja ym.)
Motmot: Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja (vuosittain; kirja-arvosteluja ja artikkeleita kuluneen vuoden kirjallisuudesta sekä uusien ja vielä tuntemattomien kirjoittajien tekstejä)
Taide-expo : kansainvälinen taidekirja (2003)
Urheilutieto (vuosittain).

Katso myös nämä aiemmat vastaukset Kysy kirjastonhoitajalta -arkistossa:

2000-luvun muoti, musiikki ja bändit
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=0a08ef44-bc7…

2000-luvun suomalaisesta runoudesta
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=1e6aa5c6-22e…

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.