Mistä sadusta mahtaa olla kysymys, juoni menee suunnilleen näin: kuningas halusi olla onnellinen ja ajatteli, että jos hän löytäisi onnellisen miehen, niin hän…

Kysytty
19.11.2013

Hei,

mistä sadusta mahtaa olla kysymys, juoni menee suunnilleen näin: kuningas halusi olla onnellinen ja ajatteli, että jos hän löytäisi onnellisen miehen, niin hän voisi pukeutua tämän paitaan ja tulla sillä lailla onnelliseksi.

Onnellinen mies lopulta löytyi, mutta paitaa hänellä ei ollut.

Vastaus

Vastattu
20.11.2013
Päivitetty
20.11.2013

Kertomus onnellisen miehen paidasta on alunperin kansantarina. Se sisältyy yhteen venäläiskirjailija Leo Tolstoin kouluja varten laatimista lukemistoista, jotka sisälsivät mukaelmia eri maiden kansansaduista. Suomeen tarina on kulkeutunut mitä todennäköisimmin juuri Tolstoin ja maassamme hänen ajatuksiaan tunnetuksi tehneen Arvid Järnefeltin kautta, joka otti sen mukaan toimittamaansa kirjaan Lukemisen ja kirjoittamisen alkuopetus (Otava, 1905). Järnefelt ei tosin kirjassaan Tolstoita mainitse, mutta hänen Kuningas ja paita -versionsa perustuu selvästi samaan alkutekstiin kuin vuonna 1908 Jokamiehen ja joka naisen viikkolehdessä Tolstoin nimissä julkaistu samanniminen tarina.

Jokamiehen ja joka naisen viikkolehden Kuningas ja paita löytyy nykyään vaivattomimmin Tolstoi-tarinakokoelmasta Kolme vanhusta ja muita tarinoita (Jyväs-Ainola, 2012), jonka on eri aikakauslehdissä vuosina 1888-1910 ilmestyneistä suomennoksista koonnut Reijo Valta. Sama kertomus sisältyy Keisari ja paita -nimisenä Martti Anhavan kokoamaan ja suomentamaan Tolstoi-valikoimaan Kuinka hanhi jaetaan : satua ja totta (Otava, 2008).

Tolstoin käyttämää kansantarinaa on hyödyntänyt myös ranskalainen Anatole France alunperin vuonna 1909 julkaistussa satiirissaan Paita (La chemise, kokoelmassa Les sept femmes de la Barbe-Bleue). Se ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi L. Onervan kääntämänä vuonna 1915.

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.