Mistä ovat kotoisin Salpausselän kaakkoisharjujen mahtavat rapakivi-irtolohkareet? On vaikea käsittää niiden olemassaoloa,kun muistaa rapakivialueen kaakkoisen…

Kysytty
24.3.2006

Mistä ovat kotoisin Salpausselän kaakkoisharjujen mahtavat rapakivi-irtolohkareet? On vaikea käsittää niiden olemassaoloa,kun muistaa rapakivialueen kaakkoisen sijainnin ja valtavan aikaeron rapakivien ja Salpausselkien synnyssä.

Vastaus

Vastattu
25.3.2006
Päivitetty
27.3.2006

Salpausselät kulkevat rapakivialueen poikki. Kallioperä on kivilajiltaan rapakiveä, joiden ikä on n. 1,7 miljardia vuotta. - Jääkauden aikana 10 000-20 000 vuotta sitten mannerjää irrotti kallioperästä lohkareita. Mannerjään sulamisen aikana mannerjäätikön reunan peräydyttyä Salpausselän kohdalle noin 10 000 votta sitten näitä kallioperästä irronneita rapakivilohkareita kerrostui syntyviin Salpausselkiin. -Salpausselkien eteläpuolella oli Itämeren varhainen vaihe, Baltian jääjärvi. Jäävuorien mukan rapakivilohkareita kulkeutui pitkin Etelä-Suomen rannikoita, myös Salpausselkien rinteille.
Tämän vastauksen olen saanut Geologian tutkimuskeskuksen Rovaniemen toimiston geologilta.
Kirjallisuutta: Savitaipaleen aluueen kallioperäkartta,(selostusosa löytyy http://arkisto.gsf.fi/kps/kps3132.pdf) Taipale, Kalle & Saarnisto, Matti: Tulivuorista jääkausiin (1991), Jääkaudet (2004), Suomen kallioperä:3000 vuosimiljoonaa ( 1998. Näitä kirjoja Te voitte kysyä lähimmästä kirjastosta.

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kruunupyyn lentokentän eteläpuolella on soranottoalueella yksittäinen pyöreähkö, pari metriä halkaisijaltaan oleva rapakivi. Miten se on Rummelbackenille päätynyt ja mistä?

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.