Mistä mämmi on kotoisin? Millainen on mämmin historia?

Kysytty
29.3.2022

Mistä mämmi on kotoisin? Millainen on mämmin historia?

Vastaus

Vastattu
30.3.2022

Hei,

Asiasta ei ole yksiselitteistä tietoa. Ahmed Ladarsin kirjassa Mämmi (Perhemediat, 2008) kansantieteen dosentti Teppo Korhonen kertoo esipuheessa Daniel Jusleniuksen 1700 ilmestyneestä väitöskirjasta Aboa vetus et nova (Vanha ja uusi Turku), jossa selvitetään perinneherkun taustaa. Väitöskirjassa kerrotaan "varsinaisuomalaisten suosimasta puurosta, joka paistetaan uunissa levytuohesta tehdyssä matalassa astiassa (tuokkonen, rove) ja jota nimitetään mämmiksi" (s. 6).

Esipuheessa mainitaan myös, että mämmiä syödään pääsiäisenä happamattoman taikinan muistoksi. Mainitaan myös, että Henrik Gabriel Porthanin mukaan mämmin kanta-aluetta olivat Häme ja osittain Etelä-Suomi (katolisen ajan lounaissuomalaisen asutuksen alue), mutta ruokaa ei tunnettu Pohjanmaalla, Savossa ja Karjalassa.

Ladranin kirjasta voi lukea tarkemmin. Varhaisempi historia on pitkälti valistunutta arvailua.

10 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Mämmin historia on hyvin vanha; Eurooppaan sen tekotaito on tullut Lähi-Idästä yhdessä viljojen viljelyn kanssa. Lähi-idässä sitä tehdään edelleen nimellä samanu (sämänu), mutta ei rukiista vaan vehnästä. Afrikkaankin se on levinnyt. Katso https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4m%C3%A4nu

Mämmi on kotoisin muinaisesta Persiasta. Siellä sen nimi on sämänu. Sitä on syöty pari vuosituhatta kevätpäiväntasauksen juhlan Nawrozin yhteydessä. Ajankohta on sama kuin Pääsiäisellä. https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4m%C3%A4nu

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.