Mistä löytyisi tieto, koska Tampereen Kauppatorin nimi vaihtui Keskustoriksi? Ja ilmoitettiinko siitä virallisesti?

Kysytty
19.9.2022

Mistä löytyisi tieto, koska Tampereen Kauppatorin nimi vaihtui Keskustoriksi? Ja ilmoitettiinko siitä virallisesti?

Vastaus

Vastattu
20.9.2022
Päivitetty
20.9.2022

Nykyisin Keskustorina tunnetun torin hahmotteli vuonna 1775 maanmittari Daniel Hall. Hänen tekemäänsä suunnitelmaan perustui Tampereen kaupungin ensimmäinen asemakaava ja nykyinen torimiljöö. Vanhan kirkon valmistuttua vuonna 1824 torista tuli kansan suussa Kirkkotori. Arkkitehti C. L. Engelin 1838 laatimassa asemakaavassa virallisesti Toriksi nimetylle alueelle annettiin nimi Suurtori. Suuren tulipalon jälkeen 1865 laaditussa uudessa asemakaavassa toria kutsuttiin Salutorget-nimellä. Kauppatorina alue tunnettiin aina vuoteen 1936 saakka, jolloin se sai nykyisen nimensä.

Nimenmuutoksen taustalla oli yhtäältä se, että kaupunkiin oli perustettu monia muita toreja (Tammelan, Pyynikin, Heinä- ja Laukontori), toisaalta se, että jo vuonna 1930 annetussa uudessa torijärjestyksessä ei enää sallittu Kauppatorilla harjoitettavaa kauppaa erikseen nimettyjä markkinapäiviä ja joulukuusien myyntiä lukuunottamatta.

Keskustorin nimenmuutos liittyi Tampereen Aitosuomalaisen Kerhon aloitteesta käynnistyneeseen laajempaan kaupungin katujen sekä yleisten paikkojen nimien tarkistamiseen, jota varten perustettu komitea oli aloittanut työnsä helmikuussa 1933. Kaupunginvaltuusto käsitteli "Kaupunginhallituksen esityksen eräiden katujen ja yleisten paikkain nimen muuttamisesta" kokouksessaan 5.11.1935. Tämän jälkeen asemakaavaosasto valmisteli asemakartan, johon valtuuston hyväksymät uudet, muutetut ja korjatut nimet merkittiin. Esitetyt muutokset alistettiin sisäasiainministeriön hyväksyttäväksi 10.3.1936. Ministeriö vahvisti valtuuston päätöksen istunnossaan 10. kesäkuuta 1936. Kun ministeriön päätös maaherran kautta oli saapunut kaupunginhallitukselle, hallitus esitteli sen valtuustolle, joka elokuun 18. päivänä merkitsi sen tiedokseen.

Valtuuston hyväksymistä nimenmuutoksista tiedotettiin virallisesti tavalliseen tapaan: kaupunginvaltuuston pöytäkirja oli yleisön nähtävänä 13. marraskuuta. Kaupunkilaisten tietoon asia tuli kuitenkin todennäköisimmin paikallisten sanomalehtien kautta, jotka uutisoivat aiheesta näkyvästi heti valtuuston istuntoa seuraavana päivänä 6. marraskuuta. "Esplanaadista Hämeenpuisto, päätti kaupunginvaltuusto hyväksyessään uudet kadunnimet" otsikoi Aamulehti, "Katunimistä riitti keskustelua 3 tuntia eilen valtuustossa" puolestaan Kansan lehti. 38 valtuutetusta, jotka osallistuivat kokoukseen, valtuutetut Ahlman, Arjanne, Erkkilä ja Saaristo vastustivat Kauppatorin nimen muuttamista.

Lähteet:
Laila Halme, Keskustorin monet tunnusmerkit. – Tammerkoski 7/2002
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta vuonna 1936
Tuomo Koivisto, Keskustori elää ajassa. – Tammerkoski 6/1995
Jari Niemelä, Tamperelaisen tiedon portaat : Tampereen asiat aasta yyhyn
Tampereen kaupunginvaltuuston päätökset, painetut asiakirjat ja talousarvio v. 1935
Mikko Uola, Tampereen tori: 50 vuotta torikaupan päättymisestä Keskustorilla. – Tammerkoski 9/1980
Matti Wacklin & Seija Hirvikallio, Hämeenkatu : Tampereen sydän

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.