Mistä löytäisin tietoa alkueläimistä lukion mikrobiologian kurssia varten?

Kysytty
18.12.2019

Mistä löytäisin tietoa alkueläimistä lukion mikrobiologian kurssia varten? Tarkemmin sanottuna tarvitsisin tietoa alkueläimien hyödyntämisestä bioteknologiassa (kuulin, että saatetaan käyttää jätevedenpuhdistuksessa?), sekä tohvelieläimestä lajina.

Vastaus

Vastattu
19.12.2019
Päivitetty
19.12.2019

Alkueläimistä sinänsä löytyy tietoa miltei mistä hyvänsä kattavasta eläintieteen hakuteoksesta tai selkärangattomia yleensä käsittelevistä kirjoista. Tohvelieläimestä on erinomainen artikkeli esimerkiksi viisiosaisen Eläinten maailma : Otavan iso eläintietosanakirja -teoksen viidennessä osassa.

Lukiotasoista tietoa alkueläinten hyödyntämisestä bioteknologiassa onkin sitten jo vähän hankalampi löytää. Vesi- ja vesihuoltoaiheisessa kirjallisuudessa (esimerkiksi Esko Mälkki, Pohjavesi ja pohjaveden ympäristöErkki Karttunen, Vesihuoltotekniikan perusteet) tavallisesti vain hahmotellaan biologiset prosessit ja mikrobien toiminta pääpiirteissään, ja eläinkirjoissakin tähän viitataan vain ohimennen tai ei lainkaan. Kansainvälistä tutkimusta aiheesta on tehty varsinkin Saksassa (kotimaisista kirjastoista löytyy esimerkiksi Harald Buck, Mikroorganismen in der Abwasserreinigung); Mälkin kirja mainitsee myös aihealueen hollantilaisen tutkimuksen ja lähdeviitteissään se listaa englanninkielisen kokoomateoksen Advances in slow sand and alternative biological filtration.

Yleistajuista suomenkielistä materiaalia mikro-organismien hyödyntämisestä jätevesien käsittelyssä on niukanlaisesti. Jonkin verran erilaisia opinnäytetöitä aiheesta löytyy, mutta kaikkein tarkoituksenmukaisimpana lähteenä kysymyksessä esitettyyn tarpeeseen pitäisin ehkä Duodecim-lehdessä 76 (1960 ilmestynyttä Ann-Lis Backmanin ja Antti Mattilan artikkelia Eräiden alkueläinten merkityksestä jäteveden puhdistuksessa käytettäessä menetelmänä aktivoitunutta lietettä (s. 636-643).

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.