Mistä laulusta voisi olla kyse, ja löytyisikö laulun sanoja kokonaisuudessaan? Kyseessä on lapsuudessani 60-70 luvulla laulettu tuutulaulu, josta muistan vain:…

Kysytty
23.8.2020

Mistä laulusta voisi olla kyse, ja löytyisikö laulun sanoja kokonaisuudessaan? Kyseessä on lapsuudessani 60-70 luvulla laulettu tuutulaulu, josta muistan vain: Tuuti, tuuti äidin lasta, alkutie on sulla vasta, tuuti tuuti tuutimaan ulapoita unten maan.

Vastaus

Vastattu
24.8.2020

Laulun nimi on "Tuuti äidin lasta" tai "Tuuti, tuuti äidin lasta". Sen on säveltänyt Juhani Pohjanmies ja sanoittanut Simo Korpela. Laulu alkaa: "Tuuti, tuuti äidin lasta, alkutie on sulla vasta." Säkeistöjä on neljä.

Laulu sisältyy moneen nuottijulkaisuun, esimerkiksi nuotteihin "Aa tuuti lasta : unilauluja lapsille" (Tammi, 2009, mukana myös cd-levy, jolla laulut laulaa Niina Bell) ja Pohjanmies, Juhani: "Kootut lastenlaulut" (Gummerus, 1945). Ainakin näissä nuoteissa ovat myös laulun sanat, kaikki neljä säkeistöä. Esimerkiksi nuotissa "Vauvakulta : laulukirja vauvaperheille" on vain ensimmäinen säkeistö. Mainittakoon vielä, että joissakin nuoteissa laulun sanoittajaksi on merkitty virheellisesti Juhani Pohjanmies tai että laulun teksti on kansanlaulu.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.