Missä hirvi nukkuu? Nukkuuko se aina samassa paikassa?

Kysytty
19.10.2014

Missä hirvi nukkuu? Nukkuuko se aina samassa paikassa?

Vastaus

Vastattu
20.10.2014
Päivitetty
17.1.2019

Eräissä sää- ja häirintätilanteissa hirvi hakee erityisen maastokohdan yön viimeistä makuulle asettumista varten. Usein seuraavan yön nukkumapaikka on lähellä edellistä, varsinkin jos hirveä ei häiritä eikä se vaella. Noustuaan hirvi yleensä ulostaa noin kolmen metrin säteelle makuupaikastaan.

Hirven yösija ei ole aina sama kuin niin sanottu aamumakuus. Aamuisen makuupaikan hirvi valitsee tarkemmin kuin päiväaikaiset lepopaikkansa. Hirvelle on tärkeää havaita ympäristössä liikkujat jo makuulta, erityisesti liikkujien hajut. Kovina pakkasaamuina hirvet makaavat usein etelä- tai itärinteillä, joita aurinko lämmittää ensimmäiseksi aamulla. Hirven makuupaikat sijaitsevat usein metsäkuvion reunoilla tai kumpareilla taimikon tai metsän suojaamina. Puiden oksien alta sillä on hyvä näkyvyys myötätuuleen. Tuulen mukana se saa hajuviestejä. Helteiden aikaan hirvet lepäävät suolla, lietteellä tai hiekalla vilvoittavan kosteuden takia.

Yöunen lisäksi hirvi lepää päivällä. Niin sanottuja päivämakuuksia hirvellä on noin kolme päivässä talvisin, mutta sulan maan aikana enemmän. Yösija on usein usean sadan metrin päässä syömispaikasta.

Unilla on todennäköisesti merkitystä hirvien keskushermoston toiminnan pitämisessä normaalina. Unta näkevän hirven silmät liikkuvat suljettujen luomien alla, hengitys on epätasaista ja raajat nytkivät.

Hirvillä ei välttämättä ole ”kotia”, sillä monet hirvieläimet vaeltavat pitkiä matkoja vuodenaikojen mukaan. Hirvet siirtyvät uusille laitumille vuodenaikojen mukaan. Kuitenkin osa Suomen hirvistä pysyy pitkään suppeahkoilla alueilla, jolla on sekä talvi- että kesälaitumia.

Yksi vanhimmista hirveä koskevista myyttisistä kuvauksista käsittelee sen nukkumista. Teoksessa Julius Caesarin sotaretkestä Galliaan Caesar väitti virheellisesti, että hirvet lepäsivät seisaallaan nojaten puunrunkoihin. Hän luuli, ettei hirven jaloissa ollut niveliä. Hirvi voi levätä seisoen varsinkin talvella tunteja paikallaan, pää vähän painuksissa, vaikka se nukkuu makuulla.

Hirven nukkuma-asennosta on aiempi vastaus Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa. Vastaus kysymykseen ”Miten hirvi nukkuu” on seuraava:
”Nukkuva hirvi makaa joko kyljellään, raajat ja kaula pitkin maata tai mahallaan, ainakin muutama raaja ruumiin alla ja kaula kyljen päällä. Hirvellä on vuorokaudessa useita lepojaksoja, jolloin se makailee ja märehtii ja välillä myös nukkuu. ”

Lähde molempiin vastauksiin on Kaarlo Nygrenin teos Hirvi. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, 2001.

52 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.