Ryhmäkuva nuorista voimistelijoista 1800-luvulta

Kysytty
8.2.2018

Minulla on ryhmäkuva nuorista voimistelijatytöistä ja pojista. Kuvassa on mukana myös äitini äiti. Hänen ulkonäkönsä perusteella kuva olisi 1800-luvun lopulta. Mamma asui tuolloin Viipurissa.
Kuvattavat ovat selvästi yhtenäisissä urheiluasuissa, kahden pojan rinnassa on pieni viisisakarainen tähti.
Mistähän urheiluseurasta mahtaa olla kyse?

On myös mahdollista, mutta minusta epätodennäköistä, että kuva olisikin 1905:n jälkeen otettu Kymissä ja kyseessä siis joku Kymin/Kotkan seudun urheiluseura. Mamman isä työskenteli Karhulan lasitehtaalla, liekö siellä toiminut oma tehtaan seura?

Vastaus

Vastattu
14.2.2018
Päivitetty
14.2.2018

Hei,

Tutkimme asiaa kirjaston aluekokoelmasta Carelicasta, mutta valitettavasti kuva-aineistomme ei riittänyt kysymyksen ratkaisemiseen.
Odotamme vielä mahdollista vastausta Urheilumuseon tietopalvelusta Helsingistä.

Tähtikuvio saattaa viitata työväenyhdistysten urheilutoimintaan. Esimerkiksi imatralainen Tainionkosken Tähti käyttää logossaan viisisakaraista tähteä.
Voimisteluseurojen lisäksi muita mahdollisia ovat nuorisoseurat, raittiusseurat ja vapaapalokunnat.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.