Minulla on melko hatara ja epävarmakin muistikuva lapsena lukemastani kuvakirjasta, jonka haluaisin vielä jostakin löytää. Mielikuvani mukaan kirjassa esiintyy…

Kysytty
5.7.2022

Minulla on melko hatara ja epävarmakin muistikuva lapsena lukemastani kuvakirjasta, jonka haluaisin vielä jostakin löytää. Mielikuvani mukaan kirjassa esiintyy poika, joka esittelee itsensä sanoilla "Olen Ville Sakari Laine, ikää minulla on 5-vuotta." Tarinan Ville käy mm. lääkärissä tai neuvolassa, mutta kertomusta en muista tarkemmin. Äitini muisteli, että kyseinen kirja olisi annettu neuvolasta kaikille lapsille joskus 1980-luvun loppupuolella, ja että itsekin olisin saanut kirjan sieltä. Löytyisikö kirjastonhoitajalta apua kirjan jäljittämiseen?

Vastaus

Vastattu
15.7.2022

Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei tunnistanut kirjaa. Myöskään tiedonhaku ei tuottanut tulosta. Neuvolaan liittyvissä teoksissa ei näyttänyt olevan kuvailemasi kaltaista kirjaa:
https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/neuvola

Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen kirjan? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Ehdotuksena Pikku-Villen korvakipu (1990) (kyseistä kirjaa sen paremmin tuntematta - liekö edes kuvakirja).

Voisiko kyseessä olla Marja-Liisa Leinosen : Ville hoitaa hampaitaan. Ville käy ensimmäistä kertaa hammaslääkärissä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.