Minä vuonna Suomen yliopistoissa siirryttiin opettamaan suomeksi?

Kysytty
7.1.2022

Minä vuonna Suomen yliopistoissa siirryttiin opettamaan suomeksi?

Vastaus

Vastattu
11.1.2022
Päivitetty
12.1.2022

Kielilakikomitean työryhmämuistion 2000 mukaan kielistä käytiin yhdessä vaiheessa kovaakin kiistaa, ja se tapahtui suurelta osin Helsingin yliopiston piirissä. Tästä huolimatta kielikiista katsotaan samalla osaksi koko Suomen yliopistojen historiaa. Vuoteen 1852 saakka opetuskieli yliopistoissa oli latina, äidinkielen kirjoituskoe osana opintoja suoritettiin kuitenkin ruotsiksi. Ruotsin vaihtuessa opetuskieleksi, kielistä alettiin kiistellä Suomessa yleisesti jo 1800-luvun loppupuolella. Erimielisyydet yltyivät 1900-luvun alussa, jolloin suurin osa opiskelijoista alkoi olla suomenkielisiä. Opetuskielenä säilyi tällöin kuitenkin yhä ruotsi. Kiista oli ennen kaikkea ideologinen ja siihen liittyi 1920-luvulla myös yliopiston tuominen lähemmäksi kansaa. Osaltaan yliopiston suomalaistamispyrkimykset herättivät erityisesti ruotsinkielisten keskuudessa ajatuksen yliopiston jakamisesta erillisiin kielellisiin yksiköihin tai osastoihin. Kielitaistelut saivat vihdoin päätöksen vuonna 1937 uudistetun yliopistolain muodossa, jossa määrätiin Helsingin yliopiston opetuskieleksi (tiettyjä poikkeuksia noudattaen) yksiselitteisesti suomi.

Samaan aikaan ensimmäinen täysin suomenkielinen yliopisto perustettiin Turkuun kuitenkin jo vuonna 1920. Helpotusta päätökselle antoi Åbo Akademin perustaminen 1918 kahta vuotta ennen Turun yliopistoa, jolloin kielikiista ei samalla tavoin noussut keskeiseen asemaan. Vaikka kyse ei ollutkaan saman yliopiston jakautumisesta osiin, Turun kohdalla siis ehkä jollakin tapaa toteutui Helsingin yliopiston yhteydessä esiin nostettu idea erillisyksiköistä.

Lähteet:

Kansalliskielten historiallinen, kulttuurinen ja sosiologinen tausta. (Kielilakikomitean työryhmämuistio, 2000)

https://blogit.utu.fi/utu/2017/02/28/suomi-100-vuotta-ja-suomenkielisen…

https://rajatontatiedekasvatusta.wordpress.com/oppimateriaali/kansallin…

7 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.