Oppikoulun pääsykokeet vuonna 1962

Kysytty
3.6.2022

Minä päivinä pidettiin oppikoulun pääsykokeet vuonna 1962? Olivatko tehtäväsarjat valtakunnallisia vai laatiko jokainen koulu omansa? Puheena olevalla paikkakunnalla oli sekä valtion että kunnan ja kannatusyhdistyksen kouluja.

Vastaus

Vastattu
3.6.2022

Oppikoulun pääsytutkintojen toteuttamisesta säädettiin asetuksessa 481/1954: "Pääsytutkinto pidetään kesäkuun alussa ja välittömästi ennen syyslukukauden alkamista." Vuonna 1962 tutkintopäivät olivat 1. ja 2. kesäkuuta sekä 30. ja 31. elokuuta.

"Ensimmäiselle luokalle kesäkuun alussa tai ennen syyslukukauden alkamista pidettävässä pääsytutkinnossa pyrkivän tulee suorittaa tutkinto koulun opetuskielessä ja laskennossa. – Tutkintotehtävien laajuuden ja laadun määrää kouluhallitus ottaen huomioon, että tiedolliset vaatimukset vastaavat kansakoulun neljän alimman luokan oppimääriä."

"Kouluhallituksen tulee ennen huhtikuun 1 päivää ilmoittaa rehtorille, antaako se ensimmäiselle luokalle pyrkivien kirjalliset koetehtävät tai osan niistä. – Jos kirjallisten tehtävien antaminen joko osaksi tai kokonaan jää koulun asiaksi, tehtävät ehdottaa rehtorin määräämä asianomaisen aineen opettaja tai opettajat. Ehdotukset on jätettävä rehtorin vahvistettaviksi."

Oppikoulun pääsytutkinnoissa tehtävät olivat siis joko kokonaan tai osittain kouluhallituksen antamia tai kunkin koulun itse laatimia. Tutkimistani lähteistä ei valitettavasti selvinnyt, miten vuonna 1962 meneteltiin. Lisätietoa voisi mahdollisesti löytyä Kansallisarkistossa säilytettävästä Oppikoulun pääsytutkintotoimikunnan aineistosta.

Aineiston tiedot - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia (narc.fi)

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.