Milloin suomalaisten (yleisten) kirjastojen kortistot tmv. manuaaliset rekisterit tulivat asiakkaiden itsenäiseen käyttöön, vai ovatko ne aina olleet sellaisia?

Kysytty
28.4.2015

Milloin suomalaisten (yleisten) kirjastojen kortistot tmv. manuaaliset rekisterit tulivat asiakkaiden itsenäiseen käyttöön, vai ovatko ne aina olleet sellaisia?

Vastaus

Vastattu
29.4.2015
Päivitetty
29.4.2015

Kortistot on ilmeisesti otettu Suomessa käyttöön vasta 1910-luvulla, jolloin ensimmäisiä yleisiä kirjastoja alettiin järjestää yhdysvaltalaisen public library -aatteen mukaisiksi. Mikko Laaksosen teoksesta Kansanvalistajasta kansalaisten olohuoneeksi: Helsingin kaupunginkirjasto 1940–2005 (Helsingin kaupunginkirjasto, Helsinki 2010; s. 59–60) käy ilmi, että kortistot on otettu käyttöön samoihin aikoihin kuin yhdysvaltalainen avohyllyjärjestelmä. Uudistusten tarkoituksena oli helpottaa lainaamista. Uutta järjestelmää alettiin ensimmäisenä käyttää Porvoon, Turun, Mikkelin ja Oulun kaupunginkirjastoissa. Turussa kirjastonjohtaja Einar Holmberg muutti kirjastoa uuden mallin mukaiseksi vuonna 1912, mistä löytyy seikkaperäinen kuvaus Eila Seppälän teoksesta Turun kaupunginkirjasto 1863–1963: Esivaiheita ja myöhempi kehitys (Turun kaupunki, Turku 1963; s. 102–114).

Laaksosen teoksesta (s. 60) käy ilmi, että ennen kortistoja kirjastoissa on ollut käytössä painettuja luetteloita, jotka olivat suljetun hyllyjärjestelmän aikana lainaajien keino saada tietoa kirjastojen kokoelmista. Teoksessa Kirjastotieto (Ammattikasvatushallitus, Helsinki 1985; s. 18) esitetään, että C. A. Gottlund olisi painattanut ensimmäisen kirjastoluettelon Viipurin kirjastolle, joka avattiin vuonna 1846.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.