Milloin näkyy uusikuu, pohjoisella yötaivaalla v. 2016

Kysytty
19.12.2015

Milloin näkyy uusikuu, pohjoisella yötaivaalla v. 2016

Vastaus

Vastattu
28.12.2015
Päivitetty
28.12.2015

Taulukko kuun vaiheista 2005-2020 löytyy mm. allaolevan linkin kautta. Kellonaika on Greenwichin aikaa, Suomen aika on kaksi tai kolme tuntia (kesäaikana) edellä tätä aikaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taulukko_Kuun_vaiheista

Muualla maapallolla aika vaihtelee kunkin maan ajan mukaan. Esim. Autraliassa kellonajat, ja päivämäärätkin joinakin päivinä, kun vuorokauden vaihde osuu sopivasti, poikkeavat näistä paljonkin, mutta taas Etelä-Afrikassa kellonajat ovat samat kuin Suomessa:

http://museumvictoria.com.au/planetarium/discoverycentre/moon-phases/mo…

http://www.planetarium.co.za/moon2016.pdf

Uusikuu tarkoittaa sitä hetkeä, jolloin Kuu on samassa suunnassa kuin Aurinko, ja silloin näkymättömissä, eli uusikuu ei siis itse asiassa näy lainkaan. Kuu alkaa taas näkyä pari päivää uudenkuun jälkeen iltataivaalla Auringon itäpuolella kapeana vasemmalle avautuvana sirppinä (kun ollaan pohjoisella pallonpuoliskolla). (Lähde: Tähtitieteen perusteet, toim. Hannu Karttunen...et al., 2000, s. 211)

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.