Milloin Laila Kinnunen veti viimeisen keikat

Kysytty
3.11.2019

Hei milloin Laila Kinnunen veti viimeisen keikat

Vastaus

Vastattu
7.11.2019

Viimeinen Reijo Valkosen Laila Kinnunen : valoa ikkunassa -elämäkerran mainitsema esiintyminen ajoittuu syksyyn 1985. Vuosina 1982-85 Laila keikkaili duona hanuristi Seija Lehtevän kanssa, jonka kanssa laulaja oli aloittanut yhteistyön vuonna 1978. Seitsemän vuoden aikana he ehtivät esiintyä yhdessä "ehkä viitisentoista kertaa". Marraskuun 1985 jälkeen Seijan keikkakalenterissa ei enää näkynyt Laila Kinnusen nimeä.

Yhteisen keikkailun päätyttyäkin Laila ja Seija pitivät yhteyttä. Vielä vuonna 1991 Laila yllytti Seijaa lähtemään kanssaan keikoille, mutta hanke ei koskaan edennyt suuria suunnitelmia pitemmälle. Pelkäksi ajatukseksi oli jäänyt myös Lailan 50-vuotiskonsertti, jota laulaja Ikävalkon mukaan itse kovasti touhusi. Jaakko Salo oli kuitenkin jyrkästi sitä vastaan, ja Lailan haave jäi toteutumatta: "Hänen edellisestä keikastaan oli kulunut jo viisi vuotta eikä kukaan uskaltanut ottaa riskiä, ettei kaikki onnistukaan."

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.