Millaisia uskomuksia aarnikotka liittyy?

Kysytty
13.10.2020

Millaisia uskomuksia aarnikotka liittyy?

Vastaus

Vastattu
15.10.2020
Päivitetty
15.10.2020

Aarnikotka on alun perin Lähi-idästä, ja sieltä se on levinnyt eurooppalaiseen mytologiaan. Olentoon liitetyt merkitykset ovat sitten vaihdelleet ajan ja paikan myötä.

Aarnikotka on kuitenkin aina kuvattu kotkan ja leijonan risteytyksenä. Nämä kaksi ovat olleet voimakkaita ja kunnioitettuja eläimiä, joten molemmat yhdistävän aarnikotkan on nähty henkilöivän poikkeuksellista voimaa ja uljautta. Siksi sitä on käytetty paljon vaakunoissa. Muinaisessa Assyriassa se kuvattiin hautojen ja pyhättöjen suojelijana.

Antiikin Kreikassa aarnikotkien uskottiin vetävän Apollonin vaunuja. Niiden uskottiin myös vartioivan kulta-aarteita. Roomalaisten mukaan ne myös kaivoivat kultaa maasta ja jopa rakensivat pesänsä kullasta. Sen uskottiin vihaavan varsinkin hevosia, koska sen kultaa hamuavat tulivat yleensä ryöstöretkilleen ratsain. Näiden uskomusten yhdistelmänä aarnikotka on joskus nähty viisaana ja arvoituksellisena aarteen vartijana, kuten sfinksi, tai rikkauksia hamuavana petona, kuten lohikäärme.

Keskiajan Euroopassa aarnikotka nähtiin kristinuskon kautta jumalallisen voiman symbolina. Se oli yhtä aikaa taivaan lintu ja maan peto, joten sitä käytettiin viittaamaan Kristukseen, jota pidettiin sekä ihmisenä että jumalana. Aarnikotkan kynsien ja sulkien uskottiin myös parantavan tauteja.

Lisätietoja aarnikotkiin liittyvistä uskomuksista löytyy linkeistä.

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aarnikotka

https://en.wikipedia.org/wiki/Griffin

http://bestiary.ca/beasts/beast151.htm

http://www.gryphonpages.com/

https://www.newworldencyclopedia.org/entry/Griffin

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.