Miksi yhdysvaltalaiset sotilaat lähetettiin ennen Saksaan asepalvelusta suorittamaan? Esimerkiksi Elvis vuonna 1958.

Kysytty
11.4.2021

Miksi yhdysvaltalaiset sotilaat lähetettiin ennen Saksaan asepalvelusta suorittamaan? Esimerkiksi Elvis vuonna 1958.

Vastaus

Vastattu
15.4.2021

Amerikkalaisia joukkoja on ollut Saksassa toisen maailmansodan päättymisestä saakka. Tällöin Saksa jaettiin liittoutuneiden (Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Neuvostoliitto) kesken neljään miehitysvyöhykkeeseen. Jo ennen vuonna 1955 tapahtunutta miehityskauden päättymistä solmittiin sopimus, joka mahdollisti USA:n ja seitsemän muun puolustusliitto NATOn jäsenmaan pitää joukkojaan Saksan alueella tämän jälkeenkin. Saksa oli yksi maista, joissa sijaitseviin Yhdysvaltain sotilastukikohtiin alokkaita sijoitettiin.

Enimmillään amerikkalaissotilaita on Saksassa ollut noin 200 000. Nykyisin heitä on noin 35 000. Väistyneen presidentti Trumpin pyrkimyksenä oli vähentää joukkoja noin kymmenellä tuhannella sotilaalla, mutta nykyinen presidentti Biden on jäädyttänyt amerikkalaisjoukkojen kotiuttamissuunnitelmat.

Simon W. Duke & Wolfgang Krieger, U.S. military forces in Europe : the early years, 1945-1970
Yhdysvallat vetää noin puolet joukoistaan Saksasta | Yle Uutiset | yle.fi
Biden jäädyttää USA:n joukkojen vetämisen Saksasta - MTVuutiset.fi

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.